torstai 3. heinäkuuta 2014

Matkamuisteluita osa 3: Pariisi

Piipahdin pikkusiskoni kanssa pari vuotta sitten keväällä ihastelemassa Pariisin kukkaloistoa. Siskoni oli ollut kaupungissa au pairina vähän aiemmin, joten minulla oli periaatteessa matkaopas mukana. Pariisissa on niin paljon nähtvää ja koettavaa, että saimme juosta kaikki neljä päivää ympäri kaupunkia, että ehdimme tehdä kaiken, mitä olimme suunnitelleet. Varsinainen teholoma sanoisin.

Kävin silloin ensimmäistä kertaa Disney Landissä, mikä kyllä lunasti kaikki odotukseni. Puistossa on kaksi eri osaa, jossa toisessa on enemmän laitteita ja katsottavaa pienemmille ja toinen puoli, jossa on pääosin aikuisille suunnattuja laitteita. Jonottamaanhan puistossa pääsi, mutta yleensä laitteisiin pääsi viimeistään tunnin odottelun jälkeen. Iltaa kohden jonot vähenivät huomattavasti. Ilmeisesti jonot olisivat voineet olla pahemmatkin. Laitteissa oli yleensä taulu, jossa kerrottiin arvioitu jonotusaika. Se oli jotenkin lohdullista, kun tiesi, kuinka kauan vielä menee.

Kohtasimme pienen ongelman tosin huvipuiston porteilla, kun sisarelleni sanottiin, ettei hän pääse sisälle! Siskollani oli tuolloin varsin pitkät ja värikkäät rastat sekä muutenkin värikkäät ja erikoiset vaatteet päällä. Meille sanottiin, että siskoni asustus saattaa hämätä lapsia ja häiritä heidän elämystään puistossa. Olimme hieman hämillämme tilanteesta, mutta emme antaneet periksi, vaan vaadimme sisäänpääsyä. Pienen inttämisen jälkeen virkailija ja paikalle kutsuttu esimies leppyivät ja päästivät meidät sisään. Hohhoijaa, sanon minä.

Sisareni ulkonäkö herätti myöhemminkin huomiota pitkin Pariisia. Olin jotenkin yllättynyt, sillä olin jotenkin kuvitellut, että noin suuressa kaupungissa asukkaat olisivat nähneet kummempaakin. Tutkailtuani huomasin, että paikallinen västö pukeutui varsin neutraalisti valkeaan ja beigeen. Tylsää.

Alla alkuun kuvia Disney Landin vierailulta ja siskon huomiota herättäneestä ulkonäöstä.














 Seuraavana matkapäivänä käänsimme nokan kohti Versaillesia. Linna oli kyllä valtava ja nähtävää oli paljon. Voisin asustella siellä vähän aikaa, jos siivous kuuluisi pakettiin:) Olin muuten tällä matkalla vielä alle 25, joten pääsin suureen osaan museoista ilmaiseksi. Se oli kyllä hyvä etu, sillä pääsymaksut olivat jonkinmoisia.

Julkinen liikenne kaupungissa on myös erittäin kattava ja helppokäyttöinen. Kaupunki on niin laaja, että pelkästään jalan siellä ei voi kulkea. Metrolla sujauttaa nopeasti tahtomaansa kohteeseen.

Alla Versaillesin kauneutta.








 Iltapäivästä poikkesimme vielä katakombeilla. Pariisissa on yleensä paljon innokkaita turisteja juoksemassa nähtävyyksien perässä, joten jonot eri paikkoihin voivat olla pitkiä. Jos haluaa välttää pahimmat jonot, niin kannattaa olla liikkeellä heti aamusta. Me pääsimme Versaillesiin varsin nopeasti sisään, mutta katakombeille oli iltapäivällä päälle tunnin jono. Odotus oli kyllä sen arvoinen. Käytäviä oli runsaasti. Paikka oli aika karmaiseva, luita oli aivan käsittämätön määrä. Vielä hämmentävämpää oli se, että kaikkien laukut tarkastettiin pois lähtiessä. Jotkut nimittäin saattavat ottaa luita matkamuistoiksi! Ei kyllä olisi tullut itselle mieleen.

 Alla paikallista katumaisemaa matkalta katakombeille.

 Seuraavana päivänä teimme museokierroksen. Vierailimme nykytaiteen museossa eli Pompidoussa, joka oli huikea. Itse rakennus oli jo näkemisen arvoinen. Näyttelyalue oli erittäin laaja. Mieleeni jäi erityisesti näyttely, jossa oli esillä kaikenlaisesta kierrätysmateriaalista tehtyä taidetta.

Pompidou
 Toinen päivän museokohde oli Louvre. Paikka oli maineensa veroinen. Aivan älyttömästi kaikkea katsottavaa! Toki suuntasimme ensin tsekkaamaan Mona Lisan muotokuvaa, joka osoittautui varsin pieneksi. Olihan se hymy ihan söpö. Rakennus ja lasinen pyramidi oli jo pelkästään mukava nähdä.

Louvre


Mona Lisa

Liikuskelimme myös ympäri kaupunkia jalan ja kävimme mm. katsomassa Riemukaarta.




Yhden päivän ohjelmaan kuului kiipeäminen Eiffelin huipulle. Jono torniin oli taasen huikea, mutta niin vaan päästiin. Lippuja on eri hintaisia riippuen siitä mille tasolle asti tahdot mennä. Me ostimme tietenkin liput niin korkealle kuin mahdollista. Korkein taso oli tosin silloin suljettu kovan tuulen vuoksi.

 Maisemaa Eifelistä että tornista.




Vielä haahuilua kaupungilla ja punainen mylly.

Ja kaunis Sacré Coeurin kirkko mäellä. Tämä oli jotenkin todella vaikuttava nähtävyys ja näkymät kukkulan laelta olivat myös kauniit. Suosittelen ehdottamasti vierailua tänne.






Viimeisimpiä kohteita Pariisissa oli Salvador Dalin museo. Oi, jälleen paljon ylistyksiä. Museo tuntui kivan pieneltä ja kotoisalta Louvren ja Pompidoun jälkeen. Oli se Dali kyllä aika hassu mies. Teokset ovat todella mielenkiintoisia ja taas vähän erilaisia näiden kahden aiemmin mainitun museon kokoelmiin nähden. Suosittelen tätäkin.




Kuten tästä hehkutuksesta voinee päätellä, niin kaupunki on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka ja nähtävää on moneen makuun. Tällaiselle kiireiselle matkalaiselle löytyy aina jokin kioski, josta napata täytetty patonki kainaloon nälän ylllättäessä. Varmasti ravintolatarjonta on kaupungissa myös huikea, mutta tämä jäi meiltä taka-alalle. Englannilla pärjää myös mielestäni hyvin, paremmin kuin alunperin ajattelin. Tosin siskoni osaa ranskaa, joten osittain mielipiteeni voi olla vääristynyt. 

Vaikka kiersimmekin selkä pitkällä nähtävyyksiä monta päivää, niin tekemistä varmasti riittäisi myös seuraavalla kerralla. Pariisi, minä palaan vielä<3



2 kommenttia:

  1. Niin Notre Damea et edes maininnut, kun kai me sekin vilkaistiin? Vaikka onhan se ihan pettymys..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se jäi, kun en kokenut sitä niin tärkeäksi, vaikka kyllähän me sen juurella käytiin. Ei mulla tainnut olla edes kuvaa kirkosta;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!