lauantai 30. toukokuuta 2015

Tytsyn ensimmäiset viikot

Kaikki puhuvat siitä, miten nopeasti vauva alkuun kasvaa. Nyt omaa rakasta katsellessani en voi muuta kuin yhtyä tähän. Keräsin alle kuvia tytön vajaan neljän ensimmäisen viikon ajalta, niin voitte tehdä vertailua myös itse:)
















perjantai 29. toukokuuta 2015

Synnytyskertomus

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat olleet ihania. Meille syntyi suloinen pikkutyttönen, jolla on hyvät unenlahjat ja erinomainen ruokahalu. Kaveria voi luonnehtia ensimmäisten viikkojen perusteella varsin helpoksi tapaukseksi. Jos vain on vatsa täynnä ja vaippa vaihettu, niin tyttö on varsin rauhallinen. Hän tuntuu viihtyvän varsin hyvin hereillä ollessaan vain tarkkailemalla tätä uutta maailmaa. Onhan kaikki tämä hänelle uutta, joten ihmettelemistä toki riittää. Vauvan luona on käynyt myös paljon vieraita, joten hän on päässyt tutustumaan lähipiiriinsä oman kotinsa lisäksi.
Olemme pikkuhiljaa opetelleet tuntemaan toisiamme ja harjoitelleet uutta yhteistä arkea. Mieheni piti kolmen viikon isyysloman suoraan vauvan syntymästä ja palasi töihin tällä viikolla. Ajattelin, että isyysvapaan ajan keskityn vain uuteen arkeen ja pidän myös vapaata blogista. Nyt on kuitenkin mukava palata kirjoittelun pariin ja muistella synnytyksen kulkua ennen kuin kaikki fiilikset unohtuvat:)

Pienokaiseni syntymä alkoi raskausviikoilla 41+4. Minulle oli varattu seuraavalle päivälle aika yliaikaisuustarkastukseen. Olinkin enemmän kuin tyytyväinen, kun synnytys alkoi käynnistyä itsestään. Raskauteni oli edennyt synnytykseen asti mukavan helposti ja toivoin, että saan viedä sen luonnollista tietä loppuun saakka.

Tarinastani tuli sen verran pitkä, että laitoin pari väliotsikkoa lukemista helpottamaan:)

Synnytyksen alku kotona

Heräsin sunnuntaina 3.5. aamuyöstä kello 3-4 aikoihin hieman kovempiin menkkamaisiin jomotuksiin. Toivoin kovin, että tämä olisi ensialkua synnytystä ajatellen. En kuitenkaan vielä silloin uskaltanut luottaa tähän. Kävin vessassa ja jatkoin uniani noin kuuteen saakka. Silloin aloin tuntea pieniä alkavia supistuksia. Muistelin, että supistusten alkaessa kannattaa levätä mahdollisimman pitkään ja koetinkin vielä nukkua tuntemusten välissä.

Jaksoin makailla sängyssä noin puoli kahdeksaan saakka, jonka jälkeen nousin ylös istumaan jumppapallon päälle. Mieheni heräsi samalla ja teki meille aamupalaa. Olimme molemmat hieman jännittyneitä ja toivoimme, että tämä olisi oikea hälytys. Supistuksia tuli aika usein, mutta ne olivat vielä tässä vaiheessa varsin kevyitä (minkä opin varsinkin synnytyksen edetessä;).

Puoli yhdeksän aikoihin aloimme aikatauluttaa supistuksia. Niitä tuli noin 5-6 minuutin välein ja kestivät yleensä n. 30-50 sekunttia. Parin tunnin kirjaamisen jälkeen soitin ensimmäisen kerran Kätilöopistolle ja kysyin joko pitäisi lähteä tulemaan. Kätilö sanoi, että vielä ei ole kiirettä, mutta supistusväli kuulostaa lupaavalta. Hän sanoi, että pitäisi soitella takaisin, kun supistuskivut yltyvät. Kätilö suositteli suihkua kipulääkkeeksi. Kävinkin suihkussa useamman kerran seuraavien tuntien aikana. Lämmin vesi tuntui kyllä hyvältä.

Noin kello kaksitoista minulta hulahti pieni määrä lapsivettä. Olin ensin epävarma oliko se lapsivettä vai jotain muuta, mutta päädyin lopulta tähän. Soitin uudelleen Kättärille ja kerroin lapsiveden menosta. Neuvolassa oli sanottu, että koska vauvan pää ei ollut vielä viimeiselläkään neuvolakäynnillä kiinnittynyt, niin kannattaa heti soittaa sairaalaan lapsiveden mentyä. Luulimme, että nyt tuli lähtö sairaalaan ja pakkasimme kaikki tavaratkin valmiiksi lähtöä varten.

Sairaalasta kuitenkin sanottiin, ettei ensisynnyttäjällä ole tässä tapauksessa kiire sairaalaan. kunhan tulee paikalla viimeistään kahdeksan tuntia veden mentyä. Eli minun tapauksessani kahdeksalta illalla. Tässä vaiheessa ajattelin, että no huh huh, mitenkähän kauan tässä vielä puhallellaan. Kätilö suositteli suihkun ja jumppapallon lisäksi kävelylenkkiä. Kävimmekin tekemässä vartin kävelyn lähimaastossa.

Kahden jälkeen supistusten voimakkuus alkoi kasvaa. Olin tähän saakka ollut niin innoissani alkavasta synnytyksestä, että supistusten voimstuminen oli ollut vain ilo. Hassua, että tällaisessa tilanteessa oikeasti toivoo, että sattuisi enemmän! Tässä vaiheessa supistustusten voimakkuus alkoi olla sellaista luokkaa, että sai oikeasti puhallella niiden aikana. Kipu alkoi myös olla sellaista, ettei ehkä enää toivonut niiden paljoa kovenevan. Myös jumppapallo tai suihku eivät enää auttaneet kipuun kovin hyvin. Soitinkin kolmen jälkeen sairaalaan ja sanoi, että nyt haluan tulla sinne. Kätilö toivotti tervetulleeksi.

Siirtyminen Kätilöopistolle


Saavuimme sairaalaan noin neljän aikoihin. Minut laitettiin aluksi käyrille, jotta nähtiin supistusten säännöllisyys ja vauvan sydänäänet. Sain istua kiikkutuolissa, kun toivoin, etten menisi ainakaan heti sängylle pötköttämään. Käyrää otettiin noin puoli tuntia. Tämän jälkeen kätilö katsoi, että olin noin 3 senttiä auki. Matkaa oli siis vielä.



Menin vielä päälle puoleksi tunniksi suihkuun tutkimusten jälkeen. Tämän jälkeen siirryin kokeilemaan ilokaasua. Tämä toimi minulla ihan ok. Tuntui, että maskia sai painaa aika kovaa kasvoille, että se on siinä tarpeeksi tiiviisti. Supistukseni alku pomppasi myös tosi nopeasti huippuunsa, jolloin en ehtinyt aina ottaa kaasua tarpeeksi ajoissa alkua ajatellen. Ilokaasun vaikutus tulee hieman jälkijunassa, jolloin supistuksia pitäisi voida ennakoida. Samalla kun siirryin ilokaasuun minulle laitettiin käyrille. Seurasimme mieheni kanssa käyrän supistuslukuja ja koetimme tämän avulla auttaa minua ottamaan ilokaasua tarpeeksi ajoissa. Supistuksen alun näki luvuista paremmin käyrästä kuin omasta tuntemuksesta.

Oltuani vajaan kolme tuntia sairaalassa kipuni alkoivat olla sitä luokkaa, että toivoin jotain vahvempaa kivunlievitystä. Kätilö tarkasti tässä vaiheessa avautumisasteeni ja olin vain neljä senttiä auki. Huh, tässä vaiheessa ajattelin, että tässähän menee iäisyys. Kätilö ei ensin tahtonut antaa minulle vielä epiduraalia, sillä se saattaa liian varhaisessa vaiheessa vähentää supistuksia, vaan ehdotti jotain kipupiikkiä.

Mieheni kommentoi tässä vaiheessa kätilölle, että kyllä vaimoon tuntuu koskevan supistusten aikana aika lailla. Huomasin itsekin, että jotenkin luonnostani aina skarppasin kätilön ollessa huoneessa, etten silloin koskaan vaikuttanut niin kärsivältä. Jälkeenpäin ajatellen tein näin varmaan jo sairaalaan soittaessani. Hassua! Seuraavan kerran kätiö tuli kuitenkin huoneeseen varsin rajun ja pitkän supistuksen aikana, jolloin en enää osannut peitellä tuskaani. Kun hän huomasi kipuni, hän päätyi kutsumaan anestesialääkärin paikalle.

Epiduraalin laitto kesti yllättävän pitkään ja lääkäri joutui pistämään pariin otteeseen, ennen kuin löysi sopivan kohdan. En itse huomannut, mutta en supistusten kovimman piikin aikana ilmeisesti pysynyt täysin paikallani, mikä vaikeutti tilannetta. Ilmeisesti lääkäri kuitenkin sai lääkkeen lopulta kohdilleen, pieni epäilys jäi, ettei se ihan täysin onnistunut.

Epiduraalin saatuani kivut laantuivat vajaan puolen tunnin päästä lähes kokonaan. Tosin myös supistukset vähenivät. Kätilö laittoikin minut pian epiduraalin jälkeen oksitosiinitippaan, jotta supistukset vahvistuisivat uudelleen. Päälle tunti epiduraalin jälkeen kivut alkoivat palailla ja otin taas ilokaasun avukseni. Kello oli tässä vaiheessa päälle puoli yhdeksän. Kätilö kurkkasi taas tilannetta ja totesi omaksi ja meidän yllätykseksi, että täällähän alkaakin olla ihan valmista, pää näkyy jo!

Kätilö ehdotti, että laitetaan vielä pudentaalipuudutus ja aloitetaan sen jälkeen ponnistusvaihe. Samalla, kun kätilö lähti hakemaan anestesialääkäriä puudutuksen laittoa varten, hän huikkasi, että ponnistaa saa, jos siltä tuntuu. Kääk, olin ihan, että yksinkö? Oletko hullu! Tuntui, että kätilöllä kesti todella kauan palata, vaikkei aikaa varmaan oikeasti hirveästi kulunutkaan. Puoli kymmeneltä kätilölläni vaihtui myös työvuoro, joten myös uuden vuorolaisen vaihdossa meni hetki aikaa.

Sain pudentaalipuudutuksen vaikka anestesialääkäri mutisikin, että on jo vähän myöhäistä, kun vauvan pää on jo vähän edessä. Mietin, että oliko puudutus enää edes tarpeellinen, mutta otin sen, kun kerran tarjottiin. Ponnistusvaihe alkoi toden teolla klo 22 ja 14 myöhemmin tyttö oli syntynyt. Minulle tehtiin episiotomia oikealle puolelle vauhdittamaan ponnistusvaihetta, kun vauvan sydänäänet hieman huononivat loppuvaiheessa. Kätilö leikkasi vahingossa samalla valtimoon, jonka vuoksi menetin verta jonkin verran normaalia enemmän eli noin 900 grammaa.

Vauvan syntymän jälkeen

Ensiajatus vastasyntyneestä ihanuudesta oli, että onpas vankan näköinen tyttö! Tyttö kannatteli jo vähän niskaansa ja vaikutti muutenkin enemmän jo hieman vanhemmalta vauvalta kuin aivan vastasyntyneeltä. Iho oli myös varsin nätti, varmaankin juuri yliaikaisuuden vuoksi. Juttelimme myöhemmin mieheni kanssa ja totesimme, että olimme huomioineet samat asiat. Vauva ei näyttänyt niin hauraalta, ettei sitä uskaltaisi koskea:)



Vauva pääsi heti syntymänsä jälkeen minun rintakehäni päälle köllöttelemään. Hauskaa oli, että tyttö haki jo tässä vaiheessa selkeästi tissiä eli refleksi oli voimakas! Vauvaa ihmetellessämme kätilö koetti saada istukkaani tulemaan ulos. Se oli juuttunut, joten sain jotain tippaa ja tablettia auttamaan irtoamista. Kätilö veti napanuorasta varsin napakasti ja minä ponnistin samalla, mutta istukka tuntui jämähtäneen. Kätilö epäili jo, että istukka pitää varmaan leikata pois, kun se lopulta irtosi. Siitä olin kyllä helpottunut! Olisi ollut tylsää mennä leikkaukseen, kun sai vauvankin ulos normaaliteitse.

Istukan irtoamisen jälkeen kätilö paikkasi leikkausarven ja muut pienet repeämät. Tämän jälkeen mieheni pääsi mittaamaan ja pesemään vauvan. Sitten oli äidin vuoro peseytyä. Sitten vauva pääsi kokeilemaan imuotettaan, joka löytyikin tosi mukavasti. Lopulta äiti ja isä saivat yöpalaa huoneeseen. Olin tämän jälkeen jo aivan kypsä poistumaan huoneesta perhehuoneeseen. Olimme huoneessa lopulta noin kahden aikaan yöllä eli melkein neljä tuntia synnytyksen jälkeen. Ohjelmassa on yllättävän paljon kaikkea vielä synnytyksen jälkeen, ennen kuin pääsee rauhoittumaan.

Perhehuone toimi muuten ainakin meillä aivan loistavasti. Sai rauhassa lepäillä ja tutustua yhdessä uuteen kaveriin. Minusta oli mukava, että mies oli lähellä, jos tarvitsi jotain apua. Hoitajat olivat kuitenkin lähellä, jos tuli jotain ihmeellistä. Olisi ollut myös julmaa, jos mies olisi joutunut lähtemään kotiin synnytksen jälkeen. Sen sijaan saimme valvoa ensimmäisen yön ja ihmetellä sekä ihailla yhdessä tuoretta tulokasta<3

Mietteitä synnytyksestä


Monet ovat kysyneet minulta mietteitä synnytyksestä jälkikäteen. Tämänkin osalta aika varmasti kultaa muistot. Jos tätä olisi kysytty minulta synnytystä seuraavana aamuna, vastaus olisi luultavasti ollut aika erilainen. Kyllähän supistusten kipu yllätti. En sen kummemmin stressannut synnytyksestä etukäteen, vaan ajattelin, että hoidan sitten vaan sen, kun sen aika tulee. Kivuissa oli kuitenkin kestämistä varsinkin loppuvaiheessa. Ihmettelen niitä, jotka hoitavat homman ilman kipulääkkeitä!



Olin alunperinkin ajatellut, että otan kivunlievitystä sitä mukaa, kun tuntuu. Näin on mielestäni järkevää, sillä ei tilanteeseen voi tehdä suurempaa toimintasuunnitelmaa ennalta. Jos todella koskee, niin on hyvä, että apuja on saatavilla.

Synnytykseni oli loppujen lopuksi ensisynnyttäjäksi kaiketi aika nopea. Jos keskiarvo on noin 15 tuntia, niin selvisin päälle 10 tunnissa (lasketaan lapsiveden menosta). Fiilikset ennen epiduraalia olivat jo aika huolestuneet. Avautuminen oli siihen mennessä ollut sen verran hidasta, että pelkäsin sitä kuinka kauan synntys vielä kestää. Mietin myös, voiko kivut nousta tuolta tasolta vielä paljon korkeammiksi. Helpotus oli varsin suuri, kun tunti piikin jälkeen pääsinkin tosihommiin. Jos synnytys olisikin venynyt paljon seuraavan päivän puolelle, niin olisi fiilikseni ehkä ihan toinen.

Kättärin henkilökunta oli kaikin tavoin mukavaa ja teki kokemuksesta tällä tavoin miellyttävää. Ei minulle muutenkaan traumoja synnytyksestä jäänyt, nyt on oma sotakertomus kerrottavana:)



maanantai 4. toukokuuta 2015

Tytsy tupsahti

Sydämeni on pakahtua onnesta. Makailen Kättärin perhehuoneessa pieni nyytti kainalossani. Tytsy päätti syntyä eilen, kun viikkoja oli kasassa 41+4. Seuraavana päivänä olisi ollut aika yliaikakontrolliin.

Sunnuntaina aamuyöstä alkoi valmistautuminen ja klo 22.14 tyttö putkahti maailmaan. Painoa oli ehtinyt kertyä 3750g ja pituutta 53cm, joten ihan pikkulikka sieltä ei tupsahtanutkaan. Ehkä kaunein näkemäni vauva<3

Kerron synnytyksestä tarkemmin myöhemmin. Nyt en enää malta irrottaa katsettani pienokaisesta tämän kauemmaksi.