keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Minun vuoteni

Kulunut vuosi on tuonut paljon ihania muutoksia elämääni. Suurin ja kaunein uinuu juuri omassa pinnasängyssään tyytyväisenä.


Ensimmäinen kolmannes vuodestani kului valmistautuessa pikkuisen tuloon. Etsiskelin ja tutustuin pienokaisen tarvitsemiin tavaroihin ja poimin niistä sopivimmmat omaan kotiin. Myös kotiin tehtiin uudelle tulokkaalle oma nurkkaus. Olen luonteeltani varsin järjestelmällinen, joten kaikki oli niin valmista kuin voi olla jo pitkän aikaa ennen kaverin tuloa. Voin raskauden loppuun saakka erinomaisesti, joten energiaa olisi riittänyt touhuta enemmänkin. Aikahan siinä meinasi käydä pitkäksi!

Kuvaaja: Täydenkuun kuva
Suuri jysäys tapahtui 3. toukokuuta, kun Pikku P tahtoi ulos masustani. Pitkä odotus palkittiin suloistakin suloisemmalla tyttövauvalla. Minun oma prinsessani>3

Tämän jälkeen alkoi ihana ja välillä rankkakin matka äitiyteen. Kuukausi kuukaudelta olen saanut seurata oman tyttäreni kasvua ja kehitystä. Uusi pesti on ollut oikein mieluinen ja ei ehkä niin rankka kuin alustavasti peloteltiin. Monista ongelmatilanteista selviää käytännön järjen ja googlen avulla. Suurena apuna on myös olleet erilaiset tukiryhmät Facebookissa sekä tietenkin muut ihanat mammabloggaajat, joilta on voinut lukea tietoa ja rinnakkaiskokemuksia.

Tutustuminen mammojen maailmaan on ollut kiehtovaa. En etukäteen tiennyt, että (ainakin Helsingissä) äideille järjestetään todella paljon erilaista ohjelmaa. On kirkon esikoiskerhoa, vauvatreffejä leikkipuistoissa sekä maksullisia vauva-äiti jumppia yms. Vähän levottomammallekin mammalle on löytynyt mukavasti sosiaalisia aktiviteettejä. Ei ole tarvinnut pölyttyä kotona. Tapaamisissa on lisäksi tavannut monia ihania äitejä, joiden kanssa on voinut keskustella ja vaihtaa kokemuksia. Ja välillä vuodattaa surujaan, huoliaan ja väsymystään. Korvaamaton apu tälle mammalle! Omia rakkaita vanhoja ystäviä ja perhettä ja heiltä saatua apua unohtamatta.


Vuoden päättyessä pikkuiseni on jo paria päivää vaille kahdeksan kuukautta. Hui ja kauhistus! En ihmettele enää, kun kaikki päivittelevät vauvavuoden kuluvan nopeasti. Kun vanhoja kuvia selaa, niin näkee konkreettisesti sen, miten paljon kaveri on kasvanut ja kehittynyt. Onnettoman pienestä kääröstä on tullut itsenäisesti lattialla maailmaa tutkiva ja konttaava tyttönen. Ei mene enää kauaa, kun tuen avulla seisonnasta lähdetään ottamaan askelta. Kokosin ylle koosteen Pikku P:stä hänen jokaisena kuukausipäivänään. Minun pikku nöpönen<3

Voin jättää tämän vuoden taakseni onnellisena. Se ei ole turhaan eletty. Ja mikä parasta, ensi vuosi tuo jatkoa. Saan ihmetellä ja ihastella lisää pienokaiseni kehittymistä ja kasvamista kohden taaperoikää.

Ihanaa ja onnellista uutta vuotta teille kaikille lukijoilleni!


tiistai 29. joulukuuta 2015

Meidän jouluaatto

Vietimme Pikku P:n ensimmäisen jouluaaton vanhempieni luona Savossa. Siirryimme sinne jouluaaton aamuna mieheni kotipaikalta naapurikylästä.



Meillä on tapana hakea joulukuusi aattoaamuna metsästä. Starttasimme matkaan niin, että ehdimme juuri sopivasti kuusen hakuun. Aaton sää oli sen verran mukava, että pääsimme reissuun jalan. Lunta oli hieman maassa edellisen päivän sateiden ansiosta ja lämpöasteet nollassa. Pikku P pääsi ensimmäistä kertaa pulkkakyytiin. Stiga kulki hangessa ihan hyvin. Pari astetta pakkasta olisi ollut ihanne, nyt lumi pakkautui pohjaan pikkuhiljaa. Eipä se juuri menoa haitannut:)


Isä oli katsellut sopivia kuusi ehdokkaita aiemmin ja ohjasi meidät hyville apajille. Minä bongasin lopulta sopivan yksilön, joka olikin varsin tuuhea tapaus. Isä oli kuulemma juuri kyseistä kuusta ajatellut ja odotteli, että kuka bongaa sen ekana;)


Pitihän sitä vähän elvistellä löydön kunniaksi! Itse en kuitenkaan oikeasti ruvennut kuusta kaatamaan:P


Loppupäivä ennen pukin tuloa sujui mukavasti syödessä ja saunoessa, kuten jouluna kuluu. Välissä koristeltiin joulukuusi. Lahjoja Pikku P jaksoi ihmetellä ja availla (pienellä avustuksella) pitkän tovin. Hän pääsi myös testaamaan siskon poikien valomiekkaa. Aika hienosti miekka heilui. Unten maille nukahti illalla väsynyt, mutta tyytyväinen tyttönen.





keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Valkeata joulua!

Tähän päivään näytti uhkaavasti siltä, että saamme juhlia joulua tällä kertaa maa mustana. Se on kuitenkin varsin harvinaista Pohjois-Savossa. Tänään on kuitenkin satanut lunta sen verran, ettei sen kaiken uskoisi huomenna sulavan. Saamme valkean joulun sittenkin!

Kävimme Pikku P:n kanssa ihmettelemässä lunta valoisan aikaan. Kaveri tutkaili luontoa selkeästi kummissaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kaveri pääsi todella lähikontaktiin lumen kanssa. Huomenna päästään kokeilemaan vauvapulkkaa. Se on varmasti hauskaa!





Näiden kuvien saattelemana tahdon toivottaa kaikille teille lukijoilleni ihanaa ja rentouttavaa joulua! Toivottavasti olette olleet kiltisti ja saatte paljon lahjoja;)


Maalla joulun vietossa

Lähdimme lauantaina Savon suunnalle joulun viettoon. Aattoaamuun saakka olemme mieheni äidin luona, jonka jälkeen siirrymme minun vanhemmilleni. 


Automatka Pikku P:n kanssa meni taas oikein mukavasti. Lähdimme ajamaan seitsemän aikaan aamulla, joten pikkuinen nukkui suurimman osan matkasta. Pysähdyimme vain kerran syömään aamupalaa. Autossa viihdyttiin myös jonkin aikaa hererillä. Yksi parhaita leluja on soiva laulukirja. Toimii ilman lauluakin. Kätevää, sillä äidin ääni oli vielä flunssan jäljiltä käheänä!


Mummo oli kaivellut vanhoja leluja ullakolta Pikku P:tä varten. Kaverille on riittänytkin paljon kaikkea kivaa tutkailtavaa. Lelujen lisäksi on saanut tutustua mummolan tiluksiin tarkemmin nyt kun konttaaminen ja seisomaan nouseminen tukea vasten sujuu rutiinilla.  Seurana ovat olleet lisäksi pari setää ja täti. Vierastaminen katosi parin päivän jälkeen.

Pikkuinen pääsi saunomaan ensimmäistä kertaa ulkosaunaan. Myös Fonttiksessa käytiin uimassa, jottei vaan sukellustaito unohdu. Mukavasti ohjelmaa ja rentoa yhteiseloa rakkaiden kanssa.







tiistai 15. joulukuuta 2015

Juustokeksejä pikkujouluihin

Meillä oli viime viikolla yhden mammakerhon pikkujoulut ja samalla tämän syksyn viimeinen tapaaminen. Pikkujoulut pidettiin nyyttärihengessä. Pöytä notkuikin kaikesta ihanasta imelästä ja suolaisesta.

Olen itse enemmän suolaisen kuin imelän ystävä. Imetys on tehnyt tähän ison poikkeuksen ja luonut minusta varsinkin ison pullahiiren. Pikku P on syönyt kiinteitä nyt kuukauden. Tämä alkaa ehkä pikkuhiljaa näkymään myös rintamaidon menekissä. Tissiä ei kaivata ihan niin montaa kertaa päivän aikana. Tämä on taas vaikuttanut myös minun ravinnontarpeeseeni. Enää ei ole aivan koko ajan nälkä ja toisaalta tuo makeantarve ei ole enää niin vahva. Ehkä.

Tämä sivuhuomautuksen saattelemana päädyin tekemään nyyttäreille suolaista hyvää. Tarjolle oli tulossa jo piirakoita sekä patonkia. Ajattelinkin kokeilla leipoa suolaisia keksejä. Googletin ja valikoin lopulta tämän hesarin juustokeksien ohjeen. Nopea tehdä ja ei vaadi montaa raaka-ainetta. Ja eihän lopputulos voi olla huono, jos pääraaka-aineet ovat juusto ja voi?


Kekseistä tuli ihan kelpoja ja maistuivat hyvin nyyttäreissä. Keksit toimisivat varmasti hyvin esimerkiksi ilmakuivatun kinkun ja viikunahillon kanssa tarjottuna. Meiltä puuttui kinkku, mutta rouskuttelimme yli jääneet keksit kotona hillon kera.


Pikku P istuu

Meidän pikkuinen oppi istumaan tsenäisyyspäivän kunniaksi. Olimme viime arkiviikon maalla kyläilemässä, jossa Pikku P pääsi esittelemään vanhemmilleni uusia hienoja taitojaan.

On hän kyllä jo tosi taitava. Konttaaminen alkaa sujua nyt kuin vanhalta tekijältä. Samoin istuminen. Lisäksi hän osaa nousta polviseisontaan tukea vasten! Voi minun pienokaistani, siitä on tullut hetkessä jo iso tyttö! Alla kuvia istumatreeneistä. Katsellaan, josko polviseisonta vaihtuisi kohta oikeaksi seisomiseksi. Toinen jalka on jo hyvin asemissa. Uudet taidot tuovat myös uutta jännitystä äidin elämään. Pienokaista pitää seurata aivan uudenlaisella tarkkuudella. Varsinkin seisomaan nousemisen on välillä varsin riskaapelin näköistä touhua. Äidin vessakäynnit ovat taas koetuksella;)







perjantai 4. joulukuuta 2015

Hyödyllisimmät tarvikkeet pikkuvauvan kanssa top 5

Pikku P:n täytettyä kuusi kuukautta tuntui, että yksi vaihe vaihe vauvan elämässä oli ohitettu. Yhtäkkiä monet aiemmin todella hyödylliset tarvikkeet eivät enää hoitaneet tarkoitustaan. Oli aika siirtyä uuden kehitysvaiheen apuvälineisiin. Tämä aiheutti äidissä suurta innostusta pikkuisen kehittymisestä, mutta toisaalta pientä ja suurempaa haikeutta.

Aloin pohtimaan, että mitkä olivatkaan lopulta meille ne hyödyllisimmät apuvälineet vauva-arjessa. Kokosin alle viisi meille hyödyllisintä arjen apuria ensimmäisen kuuden kuukauden ajalta.

1. Yhdistelmävaunut
Ilman näitä liikkuminen olisi ollut lähes mahdotonta. Vaikka kaveri ei varsinkaan parin-kolmen kuukauden kohdalla meinannut vaunuissa kovin pitkiä aikoja viihtyäkään. Vaunut ovat myös hyvä päikkäripaikka tien päällä ja joskus siellä maltetaan jatkaa unia myös kotiin päästyä. Meillä vaihdettiin vaunuista rataosaaan Pikku P:n ollessa päälle kolme kuukautta, joten yhdistelmät olivat hyvä valinta!

2. Turvakaukalo ja adapterit vaunuihin
Meillä on oma auto, joten turvakaukalolle on tullut paljon käyttöä. Isofix-jalusta autossa helpottaa paljon turvakaukalon kiinnittämistä ja on myös huomattavasti turvallisempi. Meille on ollut aivan mahtava apu vaunuihin kiinnitettävät adapterit turvakaukaloa varten. Näin kaverin on saanut esim. kauppareissuille mukaan omassa kaukalossa ilman, että tarvitsee siirrellä ja herättää nukkuvaa kaveria. Pikku P viihtyy turvakaukalossa oikein hyvin, joten myös monet ravintolareissut ovat menneet pääosin tyytyväisenä turvakaukalossa köllötellen. Kaveri mahtuu ja myös viihtyy edelleen hyvin turvakaukalossa, joten emme ole pitäneet kiirettä turvaistuimen kanssa.

Turvakaukalo on myös kätevä retkituoli vauvalle:)
3. Tripp Trappin New Born Set

Tripp Trappin vauvakaukalo osoittautui varsin käteväksi apuvälineeksi. Se on samanoloinen kuin auton turvakaukalo, joten ehkä siinä oli tutun turvallista köllötellä? Pikku P viihtyi kaukalossa usein hyvin sen aikaa, kun söin esimerkiksi aamupalaa tai lounasta. Toisaalta, kun kannoin sen keittiön puolelle, Pikku P viihtyi kaukalossa katsellen, kun kokkaan.

Meillä on myös sitteri, jota käytimme varsinkin parin ensimmäisen kuukauden aikana lähes päivittäin. Kuitenkin, jos näiden kahden välillä arpoo, niin minun suositukseni menevät ehdottomasti Tripp Trappin turvakaukalolle.


4. Oma sänky
Pikku P alkoi nukkumaan omassa sängyssä osan yötä päälle pari kuukautisena. Sitä ennen hän heräsi sänkyyn laskettaessa melkein heti ja alkoi itkemään. Nykyisin kaveri nukkuu siellä alkuyön. Vaikka käyttöaste ei ole tämän suurempi, niin sanoisin pinniksen olevan kätevä olla olemassa. Nyt, kun kaveri on alkanut liikkumaan enemmän, oma sänky alkaa olla ainoa paikka, minne hänet uskaltaa jättää yksin nukkumaan. Meidän isosta sängystä kaveri konttaisi luultavasti heti herättyään lattialle, sillä sängyssä ei ole ollenkaan laitoja. Nyt olenkin todella iloinen, että kaveri on tottunut nukkumaan omassa sägyssään edes osan yöstä.


5. Hoitotaso
Ennen Pikku P:n syntymää kuulin tutuilta monia kommentteja hoitotasoista puolesta ja vastaan. Meillä kiinteä hoitotaso on ollut varsinainen helmi. Ostimme pinnasängyn päälle kiinnitettävän hoitotason, sillä erillistä pöytää meidän makkariin ei olisi mahtunut. Sängyn laitaan laitoimme telineen, jossa oli kaikki vaipanvaihtoon tarvittava. Todella näppärää ja helppoa vaipanvaihtoa.

Hoitotaso oli meillä käytössä viime viikkoon saakka. Silloin päätimme luovuttaa, sillä kaveri alkoi olla vähän liian liikkuvainen tason päällä. Otimme tasosta kovan pohjan irti ja olemme nyt käyttäneet pelkkää patjaa joko sängyn päällä tai lattialla. Myös oma syli on hyvä vaihtoalusta.


Bonus: Äidin/Isän syli
Tämä on kyllä ehdottomasti käytetyin "tarvike" meidän perheessä. Varsinkin alkuaikoina kaveri oli varsinainen sylityttö. Edellään on päiviä, kun lattialla olo ei kiinnosta, vaan syliin on päästävä. Tässä toki auttaa rengasliina tai nykyisin enemmän kantoreppu.


torstai 3. joulukuuta 2015

Pikku P seitsemän kuukautta

Tänään pieni käärömme täyttää seitsemän kuukautta. Tämä kuukausi on ollut monessa mielessä muutosten aikaa. Pienokainen on ottanut monia isoja kehitysaskeleita. Äidin sylivauvausta on tullut liikkuvainen sylivauva.



Yksi suuri asia oli kiinteiden aloittaminen ja siirtyminen syöttötuoliin. Kaveri viihtyy syöttötuolissa erinomaisesti. Vaikuttaa olevan tyytyväinen, kun vihdoin saa istua ihan luvan kanssa. Istumalihakset on kaverilla hyvin kehittyneet. Hän jaksaa helposti istua puolesta tunnista tuntiinkin syöttötuolissa ilman, että alkaisi kenottaa. Ilman tukea ei vielä ihan pystyyn päästä, mutta ei se enää kaukana ole.


Sormiruokailu on lähtenyt meillä oikein hyvin käyntiin. Pikku P:lle tuntuu maistuvan kaikki, mitä hänelle tarjotaan. Kalamureke on ollut tähän mennessä ainut ei niin hottis juttu (ehkä periytynyt äidiltä:). Epäilimme, että kananmuna aiheutti hänelle parilla ensimmäisellä kerralla pienen allergisen reaktion. Heti ruokailun jälkeen pikkuisen posket ja leuka lehahtivat punaiseksi. Punaisuus hävisi vajaassa tunnissa, eikä kaveri vaikuttanut muuten olevan moksiskaan. Testasimme kananmunaa uudestaan pari päivää sitten ja reaktiota ei onneksi enää tullut. Oli varmaan vain pieni yliherkkyys aluksi.

Nopeutimme hieman alkuperäistä suunnitelmaamme ja toimme uusista ryhmistä ruoka-aineita vajaan viikon välein. Näin kaveri oli maistellut myös hedelmiä ennen Berliinin matkaa. Niitä on kuitenkin helpoin antaa tien päällä. Ensimmäisen kuukauden annoimme pari ruokaa päivässä, lounaan ja päivällisen. Nyt parin päivän ajan olemme antaneet myös iltapuuron. Puuron olemme tarjonneet lusikalla. Alkuun kaverille ei kelvannut lusikalla tarjottu ruoka, mutta nykyisellään sekin passaa.



Vajaa viikko sitten Pikku P oppi konttaamaan. Nyt konttaillaan jo ihan kivoja matkoja pitkin asuntoa ja tutkitaan ympäristöä. Yksi hauskimmista paikoista on oma kirjahylly, joka on kiva tyhjentää päivittäin. Lelut kulkeutuvat nyt muutenkin pitkin asuntoa. Illalle on tullutkin vanhemmille uusi harrastus, kun saa etsiä ja kerätä kaikki lelut takaisin laatikoihin:)



Katselimme viime sunnuntaina pikkuisen touhuja pinnasängyssä ja päätimme laskea sängyn pohjan tiistaina. Kaveri ehti kuitenkin jo tiistaina päivällä nousemaan sängyn laitaa pitkin vinoon seisovaan asentoon! Kääk. On ne nopeita oppimaan, kun kiinnostusta löytyy ja palaset loksahtavat kohdilleen. Laskettuamme illalla sängyn pohjan pikkuinen koetti kovasti päästä seisomaan myös sieltä. Pinnoista saatiin hyvin kiinni ja toinen käsi ylettyi myös sängyn yläreunaan. Ihan ei kuitenkaan jaksettu punnertaa pystyyn saakka. Katsotaan, joko jouluna noustaan seisomaan!



Nukkuminen on ollut pari viimeisintä yötä varsin levotonta ymmärrettävistä syistä. Nukkuminen selällään tai kylellään on täysin out. Mahallaan nukkuessa pääsee paljon nopeammin konttausasentoon ja treenaamaan. Kesken unien herätäänkin useita kertoja konttaamaan. Voi raasua, koettaa silmät sikkurassa päästä eteenpäin.

Myös päiväunet ovat jääneet lähipäivinä vähäisiksi. Aiemmin nukutin kaverin usein ensimmäisille päikkäreille meidän isoon sänkyyn imettämällä. Hänen nukahdettuaan laitoin tyynyjä ympärille ja jätin nukkumaan sinne. Nyt en kuitenkaan enää uskalla jättää häntä isoon sänkyyn, sillä kaveri voi hyvin herättyään kontata itsensä alas sängystä. Pikkuinen kuitenkin herää, kun koetan siirtää hänet pinnikseen. Tämän jälkeen on turha yrittää saada kaveria nukahtamaan. Tänään keksin laittaa kaverin kantoreppuun epäonnistuneen nukutus-siirtoyrityksen jälkeen. Siihen hän nukahti  noin vartin jälkeen ja nukkuu yhä<3


Luovuimme myös hoitopöydästä, sillä kaveri alkoi olla turhan liukasliikkeinen sen päällä. Nyt on vaihdettu vaippaa lattialla tai sängyn päällä. Näin ne rutiinit uudistuu.

Päristely on tullut taikaisin muotiin. Pikku P on päristellyt kausittain jo monta kuukautta ja nyt on selkeästi kova päristelykausi. Parhaimmillaan hän saattaa viihdyttää itseään vaunuissa pitkän tovin vain päristellen ja naureskellen itselleen. Leuka ja paidan kaulus ovat aina tämän jälkeen varsin märät! Jokeltelua tulee myös ajoittain. Liikkuminen taitaa kuitenkin mennä tässä vaiheessa juttelun edelle.

Tämä on myös ensimmäinen kuukausi, kun ei ole neuvolakäyntiä. Hieman kiinnostaisi tytsyn mitat, mutta ehkä maltan odottaa ensi kuuhun saakka. Kaveri kuitenkin kasvaa oikein hyvin. Tyttäremme on edelleen ihanan aurinkoinen ja hymyileväinen tapaus. Juuri meille täydellinen rakkauspakkaus<3




maanantai 30. marraskuuta 2015

Meillä kontataan!

Pikku P on harjoitellut konttausasentoa viiden kuukauden ikäisestä lähtien. Ensimmäiset konttausaskeleet hän otti päälle pari viikkoa sitten perjantain kunniaksi. Pikkuinen odotti, että isä tulee kotiin ja otti sitten juhlasesti kolme haparoivaa askelta. Voih, kyllä siinä meinasi tulla tippa linssiin sekä isälle että äidille<3

Pikkuinen ei kuitenkaan tämän jälkeen ole suurempia konttausrykäyksiä ottanut ennen viime viikonloppua. Seurailin kaverin toimia ja tulin siihen tulokseen, että taito taitaisi olla jo hyppysissä, mutta konttaaminen ei vaan liiemmin kiinnosta. Aloin laittaa erilaisia pienokaista erityisesti kiinnostavia asioita (kuten kaukosäädin) jonkin matkan päähän ja katsoin, mitä tapahtuu. Hupsista heijaa, sinne vaan siirryttiin.

Aiemmin kaveri otti ensin karhunkävelyasennon ja työnsi asennossa jaloillaan itseään eteenpäin. Tämän jälkeen hän lösähti mahalleen ja otti käsillä ryömimisliikkeen. Huh, varsin rankan näköistä treeniä! Viikonloppuna hän alkoi löytää konttaamisen taidon tosissaan ja pysyä pelkässä konttausasennossa.

Alla tyylinäytettä eilen illalta.  Laitoin houkuttimeksi Battery tölkin, mikä herätti todella kaverin mielenkiinnon. Illalla sahattiinkin useita kertoja keittiön päästä päähän! Kaverilla on konttaamiseen ihanan omintakeinen tyyli. Vasen jalka on usein suorana ja oikea hieman vinosti koukussa. Välillä pitää pysähtyä kylkiasentoon hieman poseeraamaan;)

Hieman myöhemmin vielä pelkkä konttaaminen ei enää riittänyt vaan samaa väliä mentiin karhukävellen! Voi toista, eikai hän kohta jo ala harjoittelemaan seisomistakin?













sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kaupunkilomalla vauvan kanssa

Teimme viime viikonloppuna ensimmäisen lentomatkan Pikku P:n kanssa. Kohteena oli Berliini, joten lentoaika oli mukavat pari tuntia. Ennen matkaa mielessä pyöri muutamia kysymyksiä. Tässä vastauksia omien kokemuksieni pohjalta.

1. Omat vaunut vai matkarattaat?

Pohdimme ennen matkaa ostammeko reissulle lentokoneeseen menevät matkarattaat vai lähdemmekö omilla Bugaboon Cameleoneilla. Päädyimme lopulta (laiskoina) ottamaan vaan omat rattaat mukaan. Berliiniin luvattiin varsin viileitä kelejä. Lämpöasteet lähellä nollaa ja myös lumisadetta. Cameleoneissa tuntuisi, että vauvan on lämpimämpi olla, kun kankaat on matkarattaita paksummat. Cameissa on kätevä makuupussi lisälämmittimenä. Rattaissa on myös enemmän tavaratilaa alhaalla.

Menomatkalla jätimme rattaat check in tiskille. Saimme Finskin tiskiltä muovipussin, johon pakkasimme rattaat. Vaunut tulivat vahingoittumattomina perille. Paluumatkalla Berliinin kentällä kehotettiin pitämään vaunuja mukana koneeseen asti. Vaunut haettiin meiltä juuri ennen nousua koneeseen bussikuljetuksen jälkeen. Ne nostettiin kyytiin ilman mitään suojaa.

Ja tadaa, likainenhan se kuomu oli kotipuolessa. Onneksi suurin osa puhdistui parin pesun jälkeen. En jaksaisi ruveta tuosta reklamoimaan. Mitä tästä opimme, antakaa vaununne jo lähtöselvityksessä ruumaan tai pitäkää mukana oma suojapussi vaunulle:) Tulevaa Kap Verden matkaa ajatellen harkitsen vakavasti matkarattaiden ostamista. Jos ostaa sellaiset, jotka voi viedä käsimatkatavarana koneeseen, niin niiden luulisi säilyvän vahingoittumattomana.


2. Mitä vauva tarvitsee mukaan matkalle?

Olemme tehneet yhden reissun Tallinnaan ja pari reissua maalle Pikku P:n kanssa, joten jonkinlaista pakkaamiskokemusta löytyikin jo. Päädyin otttamaan Pikku P:lle kaksi asua per päivä, sillä nykyisin pikkuisen kakkavaipat tupppaa  usein falskaamaan enemmän tai vähemmän. Kakkaa tulee kahdesti päivässä, joten siitä maaginen luku. Vaatteita ei loppujen lopuksi kulunut kuin noin puolet, sillä kaveri päätti olla kakkaamatta melkeinpä koko matkalla. Se tunnettu reissaajan vatsa?

Otimme P:lle mukaan sekä välikausi- että toppahaalarin. Onneksi. Siellä oli sen verran viileää, että kaveri ei olisi ilman toppapukua voinut olla niin pitkiä aikoja ulkona.

Vaatteiden lisäksi mukaan lähti viitisen harsoa ja noin 8 vaippaa per päivä. Näitä oli myös ihan ylihypäten. Kosmetiikasta ihorasvaa ja varuiksi särkylääkettä, suolaliuosta ja niistin. Ruoaksi otimme Ella'sin hedelmäsmoothieita ja Semperin puuropusseja. Ne ovat hinnaltaan kalliimpia, mutta niin helppoja syöttää. Ei tarvitse olla mukana mitään aterimia ja niistä syöminen on varsin siistiä. Pikku P ei osaa vielä syödä pussista (siististi) itsekseen, mutta syöttämällä sujuu hyvin.

Mukana oli myös pillillinen vesipullo pikkuiselle. Veimme sen vettä täynnä koneeseen ja avasimme lennon aikana. Ampui muuten aika kivasti vedet ympäri konetta ja kohden viereistä matkustajaa! Vihje numero kaksi, kannattaa viedä pullo koneeseen tyhjänä ja täyttää se vasta ilmassa.

Lisäksi läjä leluja ja tärkeimmät unikaverit (tai näin äiti ajattelee, en tiedä onko kaverille niin väliä).

3. Lento vauvan kanssa

Jännitin, että mitä Pikku P tuumaa nousuista ja laskuista. Koskeeko ne kovin korviin. Tähän on saatavilla erikseen lääkettä, mutta tuntuisi tyhmältä laittaa sitä turhaan. Pikkuinen viihtyikin koneessa oikein hyvin. Aika lentokentällä oli niin jännää ja hauskaa (kului lähinnä flirttaillen kaikille kanssamatkustajille;), että kaveri oli aina ihan univalmis koneessa. Hän nukahtikin heti koneeseen päästyä. Tulomatkalla hän nukkui koko matkan. Aivan laskun lopussa tuli muutama pieni protestihuudahdus, mutta tissi auttoi tähän hyvin. En tiedä kävikö lasku korviin vai harmittiko vain unen keskeytyminen.

Nukkuvan kaverin pitäminen koneessa on pidemmän päälle puuduttavaa hommaa. Keksin tulomatkalla laittaa vauvan pelastusliivin käteni alle, jolloin sain sen varsin rentoon asentoon. Koneeseen voisikin olla kätevä ottaa pieni tyyny käden tueksi. Tällaisia saattaa olla kyllä koneessakin valmiina, jos kysyy? Pienen turvavyö tulee omaan kiinni. Sen kanssa vauva mahtuu hyvin kääntyilemään ja voi hyvin esimerkiksi imettää matkan aikana. Korvien särkyyn sanotaan auttavan juuri imetys tai esimerkiksi tutin syöminen.

4. Liikkuminen Berliinissä

Berliinin metroverkosto on nerokas. Sillä pääsee minne tahansa nopsaan ja ilman, että täytyy vietttää puoli päivää metrotunneleissa eri linjoille vaihtaen. Siellä on myös hissit melkein joka metroasemalla. Huom! melkein. Tätä en tajunnut etukäteen tarkistaa. Meidän metroasemalla ei hissiä ollut. Kannoimme täten vaunuja ylös-alas useamman kerran. Välillä vetelimme osan matkasta myös liukuportaita pitkin (joka oli periaatteessa kiellettyä), mutta nekin olivat vain tietyllä ulostulolla.

Kaikki asemat, joilla on hissi, on merkitty metrokartaan. Vinkki nro 3, vaunulla liikkuvat, tarkistakaa hissin olemassaolo metrokartasta ennen hotellin varaamista.

Muuten liikkuminen vaunuilla oli mutkatonta. Vierailimme valtiopäivätalon kupolissa. Sinne pääsi todella näpsäkästi vaunuilla. Meidät ohjattiin takaoven kautta. Berliiniläiset tuntuvat rakastavan lapsia ainakin yhtä paljon kuin suomalaiset. Pikku P keräsi ihailevia katseita ja kommentteja yhtenään. Tiistaina ollessamme brunssilla pikkuinen saa tarjoilijalta nallen<3


5. Vauva matkakumppanina

Pikku P oli kaikin puolin ihana matkakumppani. Hän jaksoi hyvin pitkät päivät uusia maisemia katsellen ihailtavan hyvin. Pikkuinen viihtyi vaunuissa hyvin, mutta kaipasi välillä myös vanhempien syliä. Meillä oli kantoreppu mukana, mutta sitä tuli käytettyä varsin vähän. Ulkona oli sen verran viileä, ettei takin alle viitsinyt reppua viritellä. Toppavaatteiden kanssa laitos on vähän turhan muhkea.

Berliinin eläintarhassa.
Oltuaan pitkän päivän pääosin topattuna kaveri tuntui olevan aivan riemuissaan, kun pääsi hotellin sängylle möyrimään vaippasilleen. Riemua riitti, eikä kuuluisia iltakiukkukohtauksia juuri näkynyt. Viimeisenä päivänä hän alkoi olla vähän väsyneempi ja alkoi kaivata kotiin. Kotiin pääästyämme hymy oli jälkeen leveä. "Kiva matka, mutta oli ihana tulla takaisin kotiin!"



lauantai 28. marraskuuta 2015

Äitiäkin väsyttää välillä

Hormoonit ovat kyllä kiva asia. Niiden voimalla jaksaa porskuttaa vauvan kanssa, vaikka sitä unta ei aina tulisikaan läheskään tarpeeksi. Ehkä ne muutenkin auttavat sopeutumaan uuteen elämänvaiheeseen ja auttavat löytämään sen sopivan uoman pävärytmiin arjessa.

Näin kun jälkeenpäin miettii, niin nukuin alkuun todella vähän Pikku P:n synnyttyä. Laitoksella uni jäi pariin tuntiin yössä ja kotiuduttuamme imettäminen vei alkuun suuren loven ensimmäisen parin viikon yöajasta. En aina saanut heti unta imetyksen jälkeen, joten unta ei tullut kovin montaa tuntia yössä. Pikkuinen nukkui perhepedissä, joten tähän totuttelu vei myös hieman aikaa. Pelkäsin liiskaavani lapsen unissani. Tai että mieheni tekee sen.

Muistankin jossain vaiheessa melkein pelkääväni nukkumaan menoa, sillä tiesin, etten kuitenkaan saa nukkua ja joudun valvoman yksin hereillä. Kuitenkin pitäisi olla paikallaan, että vauva saa nukkua ja ja... En kuitenkaan kokenut silloin olevani mitenkään älyttämän väsynyt. Toki äitiaivot välillä muistuttivat olemassaolostaan, mutta pääosin virtaa kuitenkin riitti.

Alun haasteet katosivat kahden-kolmen viikon jälkeen. Aloin luottaa siihen, että vauva pärjää keskessämme. Opin myös nukahtamaan syöttöjen välissä. Tissin antamisesta tuli rutiini. Aamulla ei välttämättä muistanut montako kertaa yöllä oli tullut syötettyä. Päälle pari kuukautisena Pikku P alkoi nukkua alkuyön noin klo 3-4 saakka omassa sängyssä. Tämä oli näin jälkikäteen mietittynä äidin tähänastisinta yön kulta-aikaa;)


Nelikuukautisena Pikku P:llä alkoi nukkumisessa selkeästi levottomampi vaihe. Yöllä saatettiin heräillä tunnin välein ja oma sänky ei kelvannut nukkumapaikaksi. Tissille nukahdettiin kuitenkin pian uudestaan. Olimme tottuneet mieheni kanssa, että hoidan P:n yöheräämiset, sillä niitä ei ollut aiemmin ollut niin montaa. Minun salainen aseeni oli myös niin tehokas, että tuntui tyhmältä sotkea miestä tähän soppaan.

Pikkuisen levoton univaihe kuitenkin jatkui päälle kuuteen kuukauteen. Pikkuisen ollessa vajaan kuusi kuukautta huomasin yllättäen, että aloin olla todella poikki. Väsymys oli kompinyt kainalooni todella salakavalasti. Ehkä hormoonien vaikutuskin alkoi pikkuhiljaa heiketä? Väsymys sai kuitenkin ilmoitella itsestään useaan otteeseen, ennen kuin tajusin tehdä asialle jotain.

Herään yöllä yleensä varsin nopsaan, kun Pikku P herää omasta sängystä. Eräänä yönä mieheni kuitenkin sai tökkiä minut hereille sanoen "hei, vauva huutaa". Ensimmäinen ajatukseni oli, että mitä v***, onhan se sinunkin vauvasi. Sitten tajusin tilanteen ja hain kaverin viereeni syömään.

Minusta alkoi tulla myös passiivisempi. En ollut enää se sama iloinen äiti pikkuisen kanssa. Leikkiminen ei enää innostanut samaan malliin. Kerran pikku P itki väsymystään, muttei malttanut nukahtaa päiväunille. Minulla oli aivan kamala vessahätä. Sain vain kaikesta tarpeekseni ja jätin pikkuisen makamaan ja itkemään pinnikseen ja kävin itse vessassa. Kaikessa kyynisyydessäni tajusin, ettei näin kuulu tehdä ja tämän kuuluisi tuntua pahalta. En vain jaksanut tuntea sitä.


Tuon tapahtuman jälkeen juttelin mieheni kanssa illalla tilanteesta. Kerroin tapahtuneesta ja sanoin, että äiti tarvitsee nyt omaa aikaa. Tajusimme samalla, että olin ensimmäisen kuuden kuukauden aikana ollut kokonaista kaksi kertaa poissa pikkuisen luota. Jos paria sauna kertaa maalla tai lähikauppareissua ei lasketa. Pikkuinen vaan syö tissiä niin usein, etten ole osannut lähteä minnekään.

Mieheni vaihtoi elokuussa uuteen työpaikkaan ja siellä on ollut varsin luja työtahti. Hänellä oli alkanut päivät venymään helposti päälle kuuden ja jopa kasiin, joten Pikku P saattoi olla jo nukkumassa, kun hän tuli kotiin. Päälle päivystysvuoroja ja viikonlopputöitä. Lisäksi vielä sattui jotain aiemmin sovittuja omia menoja. Mieheni ymmärsi tilanteen ja on nyt pyrkinyt menemään töihin aiemmin, jotta pääsisi noin viideksi kotiin.


Tapahtuneen jälkeen otin myös kaksi peräkkäistä(!) iltaa itselleni. Olin juuri saanut viikon salikortin kokeiluun lähisalilta ja otinkin sen käyttööni ja kävin vähän pumppaamassa. Seuraavana iltana kävin kaverin kanssa kaljalla. Aiemmin minua ahdisti ajatus siitä, että pikkuinen saa maitoa tuttipullosta (huono äiti ja sitä rataa), mutta nyt tulin siihen tulokseen, että olisin vielä huonompi äiti, jos en nyt kävisi jossain vähän tuulettumassa.

Salikäynnit ovat jatkuneet ja olemme mieheni kanssa sopineet, että pyrin käymään siellä pari kertaa viikossa. Kerran arki-iltana ja kerran viikonloppuna. Arki-ilta on aina hankalampi, sillä pikkuinen saattaa vielä nukahdettuaan heräillä ja kaivata tissiä. Viimeisimmällä salireissullani Pikku P oli herännyt kaksi kertaa. Mies oli ensin antanut pumppaamani maidot ja sitten vain silitellyt ja laulellut sängyssä makaavalle pienelle. Sinne kaveri oli rauhoittunut. Ilman tissiä. Ehkä maailma siis pyöriikin ilman minua?

Piku P:n yöheräilyt ovat myös rauhoittuneet parin viikon aikana. Enää herätään noin viisi kertaa syömään. Välillä riittää, kun ottaa vain kaverin kainaloon ja hän nukahtaa siihen uudelleen. Iskänkin kainalo kelpaa välillä. Ehkä tämä on alkutaivalta pois yösyötöistä?


Salin lisäksi nyt on ollut kaikkea muutakin mukavaa ohjelmassa. Yhtenä viikonloppuna kävin kampaajalla, toisena kosmella. Toissa perjantaina oli työpaikan pikkujoulut ja siihen perään Berliinin matka. Ja äiti alkaa taas kukoistaa! Enää ei ahdista joka kerta kuin pikkuinen rupeaa itkemään, vaan kaveria jaksaa taas paijata ja helliä kuten toivoisin. Jaksamme taas leikkiä ja laulaa kotona yhdessä. Välillä myös tanssitaan ja ilveillään peilin edessä. Voin ja jaksan taas olla juuri sellainen äiti kuin haluan. Jos saan sen kaiken vain käymällä pari kertaa viikossa salilla ja ehkä pumppaamalla varuiksi maitoa tuttipulloon, niin omatuntoni on puhdas. On se sen arvoista.