torstai 3. heinäkuuta 2014

Matkamuisteluita osa 2: Lontoo

Käväisin pari vuotta sitten ystäväni kanssa Lontoossa pidennetyllä viikonlopulla. Matkan pääteema taisi tällä kertaa olla irtiotto arjesta ja suuri määrä bilettämistä;)

Ensimmäisenä mieleeni matkasta tulee se, kun kävimme katsomassa Her majesty's teatterissa musikaalin oopperan kummitus. Se oli aivan loistava kokemus. Vieläkin kulkee kylmät väreet selkärangassa, kun ajattelen näytöstä. Tahtoo uudestaan<3

Kävimme museoimassa National Galleryssa ja nykytaiteen museossa (ICA). National Galleryssä oli muutaman tutumman taiteilijan kuten Van Gochin ja Monetin lisäksi mukava tsekata, mitä tauluja suomalaisilta taiteilijoilta oli esillä. Nykytaiteen museot ovat useimmiten mielenkiintoisimpia ja ICA:ssa oli paljon kaikkea mielenkiintoista katsottavaa.

Kiertelimme myös ympäri kaupunkia ja ihmettelimme mm. linnaa, London Eyea ja Big Beniä. Alla kuvatodisteita vierailusta.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!