Kaksplus.fi

torstai 1. elokuuta 2013

Ensimmäinen bloggaus

Kerrassaan jännittävää. Kesän vietto töissä saa minut aina keksimään uusia vallattomia ideoita. Joskus kaukaisuudessa liityin kesällä Facebookiin, koska silloisessa kesätyöpaikassani oli niin tappavan hiljaista. Nyt olen ollut heinäkuun töissä ja tullut siihen tulokseen, ett blogi on avattava. Töissä on nytkin ollut suhteellisen hiljaista, mutta enemmänkin minulla on ollut aikaa ajatella ja kehitellä tätä ideaa. Käytännön toteutus jää tällä kertaa vapaa-ajan puolelle:)

Olen todennut useampaan (sataan) otteeseen, että olen erittäin innostuva ihminen. Minut on todella helppo suostutella moniin asioihin ja ne useimmiten ovat aina joltain kantilta kamalan kiehtovia ja mielenkiintoisia. Suurin ongelmani usein onkin se, ettei kaikkea vaan kerta kaikkiaan voi tai ehdi toteuttaa.

Innostuksen kohteita on monia, mutta lähimpänä sydäntäni pyörivät sisutaminen, vaatteet/muoti ja matkustus. Näistä aiheista löytää aina jotain niiiin jännittävää. Ja tietenkin ruoka! Atrian tunnari "hyvä ruoka, parempi mieli" ei voisi olla enemmän totuudenmukainen. Näistä aiheista aion myös uuteen blogiini kirjoittaa. Väliin pompsahtelee varmasti myös aiheista poikkeavia teemoja. Blogin nimi kertookin siitä, että monista asioista voi saada aikaan ilopiikin.

Syitä blogin avaamiseen tulee mieleeni ainakin muutama. Lueskelen jonkin verran blogeja. Pääosin, kun haluan löytää tietoa jostain, mutta seuraan myös muutamaa aktiivisemmin. Olen löytänyt vuosien varrella blogeista monia niin hyviä vinkkejä ja neuvoja, että tahdon kokeilla, jos voisin auttaa jotain toista samalla tavalla (köhöm). Toisaalta uskon, että blogista on hyötyä myös itselleni. Voin kirjata tänne ylös asioita, jolloin niihin on helpompi palata (esim. millainen se sohva nyt olikaan;). Tiedossa on siis paljon kuvamateriaalia;)

Toivottavasti viihdytte blogiani lukien ja saatte joistain kirjoituksistani oman ilopiikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi<3