Kaksplus.fi

maanantai 12. elokuuta 2013

Baletin lumoa

Aloitin baletin harrastamisen alkeista viime syksynä ja tänään pääsin aloittaamaan alkeet 2 -tason tunnit. Voi mitä ihanuutta! Ajattelin tunnille mennessäni, että mitähän on vielä muistissa toukokuulta, mutta yllättävän hyvin liikkeet löytyivät lihasmuistista:)


Käyn Helsingin tanssiopiston tunneilla Kalliossa. Opettajana toimii Anna Nuutinen, joka on todella hyvä opettaja. Hän osaa rakentaa tunnit sopivan haastaviksi. Noin neljän viikon välein vaihdetaan ohjelmaa, jossa on vanhoja elementtejä lisättynä uusilla nikseillä. Liikkeiden asennot ja liikeradat käydään läpi joka tunti erikseen, jolloin ne on mahdollisimman helppo omaksua. Hän myös korjaa liikkeitä tarvittaessa ja heittelee kehuja, kun on tilaisuus. Tunnit ovat mukavan motivoivia ja eivät liian kankeita.

Tuntuu, että kehitystä on ensimmäisen vuoden aikana tullut todella paljon, vaikkakin balettiprimadonnuus on todella kaukana;) Tämä laji ei todellakaan sovi kärsimättömille! Olisi mukava, jos jossain vaiheessa pääsisi kokeilemaan myös kärkitossuja, mutta en tiedä saanko nilkkojani niin vahvaksi, että se onnistuisi. Yleensä se on aikuisiällä mahdollista aikaisintaan parin vuoden harjoittelun jälkeen. Minun pitäisi myös lisätä viikkotuntien määrää ainakin kahteen tai kolmeen nykyisen yhden sijaan.

Mutta todella mukava harastus, vaikkakin menisin ilman kärkitossuja. Tunnilla käytettävät musiikit ovat todella lumoavia ja saavat unohtamaan arjen kiireet. Tunti täynnä musiikkia ja oman kehon hallinnan opettelua, suosittelen:)


3 kommenttia:

  1. Hei! En tiedä luetko kommentteja näin vanhoihin postauksiin, mutta kysyisin Helsingin tanssiopiston pukukoodista - sivuilla lukee baletin kohdalla "tanssipuku", pitäisikö se olla heti vai voiko aikuisten alkeisiin mennä legginseissä ja paidassa, lyhyessä trikoohameessa tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Alkuun pukukoodi on varsin löyhä. Minulla oli aluksi päällä legginsit, toppi ja sukat. Hieman myöhemmin ostin pehmeät tossut. Sen kummemmin en tanssivaatteita tarvinnut. Joillakin oli enemmän, mutta useimmat menivät aika perusvaatteilla. Jotkut opettajat ovat tarkempia vaatteiden suhteen ja vaativat varsinkin pehmeät tossut heti toisesta tunnista lähtien. Pärjäät siis alkuun ehdottamissasi vaatteissa. Ihania tanssihetkiä!

      Poista
    2. Kiitos paljon nopeasta vastauksesta! :) Tossut onkin jo ennestään, sillä olin jo syksyllä sellaisella rennolla kurssilla (missä pompin jumppahousuissa). Ajattelin, että tanssikoulussa voi olla tiukempaa. Vähän jännittää mennä!

      Poista

Kiitos kommentistasi<3