perjantai 2. tammikuuta 2015

Ostoksilla siskon kaupassa

Olen aika onnekas tapaus. Siskollani on nimittäin oma ihana lastenvaateliike nimeltään Niilo Ilo. Olen käynyt ihastelemassa liikkeen tarjontaa koko sen olemassaolon ajan, mutta nyt joulun jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa ostamaan vaatteita omiin tarpeisiin. Voih, kun tytsyn olisi voinut hukuttaa näihin kaikkiin ihanuuksiin<3

Niilo Ilolla on oma verkkokauppa ja myös kivijalkaliike Kuopion keskustassa. Nyt tulee pieni lahjomaton mainostuspostaus, mutta voin tehdä tämän lämpimin sydämin, sillä rehellisesti liikkeen tuotteet ovat aivan ihania. Lisäksi tuotteissa on katsottu laatua ja ekologista puolta, mikä on loistavaa.

Tuotteet valmistetaan pääosin Euroopan alueella. Valikoimassa on useita merkkejä, joissa design on suomalaista käsialaa. Näistä mainittakoon esimerkiksi Gugguu, Papu, Aarrekid Collection ja Nosh Organics. Lisäksi valikoimassa on mm. tunnettu ruotsalainen Mini Rodini.

Useimmilla tuotteilla on Ökötex-sertifikaatti, joka takaa sen, ettei  tuote ole alistunut haitallisille kemikaaleille valmistuksen tai kuljetuksen aikana. Voin siis huoletta pukea vaatteet tytsyn ylle.


Mutta mitäs minulla tarttuikaan mukaani? Innostuin erityisesti Pavun tuotteista ja nappasin heidän mallistostaan ihanan bodyn ja siihen sopivat punaiset legginsit. Lisäksi ostin Wimman merinovillaisen hupullisen bodyn, joka suojaa varmasti  vauvaa mukavasti kevään viimassa. 

Kuva: Niilo.ilo.fi
Otin vielä kesäksi Pavun Omppu jumpsuitin, joka on helppo vetää tytsyn ylle kesän rientoihin. 



Indikidual on poistumassa siskon valikoimasta, mutta ehdin kuitenkin napata nämä kaksi herraa vauvaa viihdyttämään. Eivätkö ne olekin suloiset?

Nyt kaikki kilvan Niilo Iloon shoppailemaan täältä. Vielä näyttäisi olevan aletavaroitakin jäljellä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!