Kaksplus.fi

perjantai 29. elokuuta 2014

6. raskausviikko ja kielletyt ruoka-aineet

Raskauden varmistuttua varasin ajan ensimmäiselle neuvolakäynnille. Sain ajan noin kuukauden päähän yhdeksännelle viikolle.  Olo plussaamisen jälkeen on ollut innostunut ja jännittynyt. Toisaalta jollain tavalla mieleni valtasi tietynlainen rauha ja onnellisuus. Ehkä tämä oli äitiyshormonien tekosia? Tuntui, että olisi ihana hihkua asiasta koko maailmalle. Toisaalta ymmärsin sen, ettei asiaa kannata vielä mainostaa kovin laajalle keskenmenoriskin vuoksi.  


Kuva: Pixabay.com

Tutkiskelin tarkemmin THL:n listausta raskauden aikana vältettävistä elintarvikkeista. Lista on aika pitkä, mutta varsin looginen. Olen lueskellut listaa jo aiemmin, kun olen kokkaillut raskaana oleville ystävilleni. Päätin, että jätän kaikki makeutusaineella makeutetut juomat pois ruokavaliostani ja juon pelkästään sokerilimppareita. Ajattelin juoda näistäkin pääosin kofeiinittomia versiota eli erilaisia jaffoja yms. 

Jätin myös kahvin pääosin pois ainakin työaikana. Työpaikan automaattikahvi ei ole muutenkaan kovin herkkua, joten sen korvaaminen vihreällä teellä ei tuntunut pahalta. Keitän kotona harvoin kahvia muulloin kuin viikonloppuaamuisin, joten näin kofeiinimäärät rajaantuvat aika luonnollisesti varsin vähäiseksi. 

Koetan muistaa pestä kasvikset ja hedelmät paremmin kuin ennen raskautta. Kiinnitän myös tarkemmin huomiota pakastemarjoja ostaessani, että ne ovat suomalaisia. Laitan niitä kuitenkin usein aamusmoothieihin, jolloin niitä ei tule kuumennettua. Myös pellavarouhe jäi pois smoothien raaka-aineluettelosta.  Juustojen rajaaminen sujui kohtalaisen helposti. Parmesaania tulee varmaankin eniten ikävä:). 

Teimme myös ensimmäisen keikan ravintolaan ruokasäännöstelyn aikana. Tein rajoituksista härkäsen, joten joudumme kääntymään yhden ravintolan ovella, sillä en muka löydä mitään syötävää. Onneksi tilanne varmasti helpottuu jatkossa, kun listan sisäistää. Tärkeintä mielestäni kuitenkin on, että syö pääsääntöisesti monipuolisesti ja terveellisesti. Olen huono syömään kalaa, joten pyrin siihen, että söisin sopivaa kalaa ainakin kerran viikossa. Tässä tulee varmaan olemaan eniten opettelemista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi<3