Kaksplus.fi

perjantai 22. elokuuta 2014

Omaa mansikkahilloa

Innostuin tekemään lomalla ollessani eräänä hellepäivänä omaa hilloa mansikoista. Laitoin myös osaan hillosta raparperia sekaan.



Hillon tekeminen on itseasiassa varsin nopeaa ja vaivatonta. Suurin aika menee marjojen siivoamiseen. Suuremmat marjat kannattaa puolittaa, niin näyttävät somemmilta hillossa. Siivotut marjoja keitetään sokerin kanssa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen hillo purkitetaan kuumana.


Tein noin kolmesta kilosta mansikoita pelkkää mansikkahilloa ja lopun parin kilon sekaan laitoin viitisen tankoa raparperia. Paahdoin raparpereja uunissa noin puolisen tuntia ennen hilloksi keittämistä, niin ne pehmentyvät varmasti yhtäaikaa marjojen kanssa.

Purkkien peseminen on myös jonkinlainen urakka. Kuulin muuten martoilta aamutv:ssä hyvän vinkin säilyvyyden parantamiseksi. Purkit kannattaa lämmittää pesun jälkeen uunissa. Purkit laitetaan kylmään uuniin ja uuni lämpenemään 100 asteeseen. Uunin lämmittyä purkit ovat valmiita käytettäväksi.


  

Olin laiska ja merkkasin raparperia sisältävät hillot teipillä ja jätin muiden kannet tyhjäksi. Uskon, että nämä hillot menevät ennen ensi kesää, joten vuosilukuja ei kanteen tarvitse rustailla. Ommommom, ei kun vain letun paistoon:)


2 kommenttia:

  1. Herkkua!

    Me poimittiin viime viikonloppuna viinimarjoja, niitä on nyt kymmenisen pussia pakastimessa Jospa niillä pysyisi syysflunssat loitolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan tehty tällä viikolla aamupalaksi flunssakarkoittajasmoothieita viinimarjoista. Kyllä se c-vitamiini piristää:)

      Poista

Kiitos kommentistasi<3