Kaksplus.fi

torstai 4. syyskuuta 2014

7. raskausviikko

Raskauteni etenee varsin mukavissa merkeissä. Pahoinvoinnista ei ole juuri tietoa ja elämä kulkee aikalailla tuttuun tapaan. Liikkumaankin pystyn totuttuun tapaan. Käyn kolme kertaa viikossa aamujuoksulla. Lyhennän tosin matkaa hiukan ja keventelen, jos siltä tuntuu.  




Ainoa raskausoire on pieni heikotus ja pyörrytys juuri sängystä noustessa. Samanlaista verensokerinlaskua minulla on ollut teininäkin, joten osaan varautua siihen aika hyvin. Olen varannut yöpöydälle pussin kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, joita voin napsia muutaman ennen sängystä nousemista. Auttaa mukavasti. Syön myös joinakin lenkkiaamuina hieman aamupalaa ennen lenkille lähtöä, jotta jaksan juosta paremmin. Aiemmin söin aamupalan vasta lenkin jälkeen. 

Käyn myös kerran viikossa pilateksessa ja seinäkiipeilemässä tuttuun tapaan. Varsinkin pilates tuntuu mukavalta.  Sitä olisi mukava jatkaa joulun jälkeen raskauspilatesryhmässä, kun tavan tunnilla tehtäviä liikkeitä ei enää voi suurimmaksi osaksi tehdä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi<3