tiistai 17. syyskuuta 2013

Uusi keittiö ostettu!

Viime viikot olen leikitellyt ajatuksilla uuden keittiön ulkonäön suhteen. Meillä oli jo ennen muuttoa yksi suunnitelma valmiina, mutta keittiön ja kodinhoitohuoneen välissä oleva 30cm palkki sotki suunnitelmaa sen verran, että päätimme muuttaa jotain kohtia. Loppusysäyksen suunnitteluun sain, kun huomasin viime viikolla, että Ikealla on mahdollisuus saada 200€ lahjakortti, jos ostaa 3 kodinkonetta. Hioimme keitiösuunnitelman lopulliseen muotoon viime lauantaina Ikealla. Vietimme liikkeessä koko sen aukioloajan 9-18 suunnitellen, neuvotellen ja tavaroita keräillen, mutta hyvältä se nyt kyllä näyttääkin!

Uudesta keittiöstä tulee L:n muotoinen. Keittiön kaapin ovet tulevat olemaan korkeakiiltovalkoiset. Alalaatikoihin tulee kepeät teräksisen väriset listavetimet ja yläovet avautuvat ponnahdusmekanismilla. Sokkelit ovat ruostumattoman teräksen väriset.

Ensimmäinen versio keittiöstä
Alkuperäinen ajatus oli, että keittiön lyhyempi sivu täytetäisiin korkeilla kaapeilla ilman välitilaa. Sille seinälle tulisi myös integroitava uuni ja mikro. Toinen seinä olisi puolestaan kevyempi. Siihen tulisi alakaapit koko pituudelle, mutta ylös vain 60cm korkeat kaapit seinän keskiosaan. Kulmaan ja reunaan jätettäisiin yhdet kaapit pois, jolloin keittiö näyttäisi kevyemmältä ja taustalle tuleva betonitapetti näkyisi paremmin. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan toimi hyvin peräseinän kohdalla, nyt kun tiedetään, että tilaa katkaisevaa palkkia ei voi purkaa.

Keittiön lopullinen versio

Uuden suunnitelman mukaan lyhyemmälle sivulle tulee vain kaksi korkeaa kaappia, jääkaappi ja kaappi, jossa on paikat integroitavalle uunille ja mikrolle. Välitila alkaa tämän jälkeen ja jatkuu pidemmälle seinälle palkkiin saakka. Entisen kodinhoitohuoneen puolelle tulee sitten korkeat kaapit.

Ajatuksena on keventää välitilallista osiota niin, että vain pidemmälle seinälle tulee seinäkaappeja (60cm korkeita). Näin vasemmalle sivulle jää mukava tila avoimeksi. Piiroksessa on hämäävästi yksi kaappi keskemmällä lattiaa oikeassa reunassa. Tämä tulee pidemmälle seinälle oikeaan reunaan pyykinpesukoneen päälle. Ohjelma vain ei anna nostaa sitä siihen, sillä virallisesti kaappi on lattialle asennettava;).

Keittiön saareke
Saarekkeeseen tulee kaasutaso ja päälle näyttävä liesituuletin. Keittiöön päin tulee laatikostoja. Saarekkeen pöytälevystä tehdään olohuoneeseen päin n. 30cm ylipitkä, jolloin sille reunalle jää parille henkilölle pöytätaso. Kätevä paikka vaikka juoda aamukahvit tai seurustella kokkaajan kanssa!

Kuten mallikuvista huomaatte, niin välitilaan ja saarekkeeseen tulevia tasoja emme ole vielä ostaneet. Olimme katsoneet Ikealta valmiiksi korkeakiiltovalkoiset tasot, jotka ovat mittatilaustyönä tilattavia. Ikealla on nyt kuitenkin tämä palvelu niin kovasti ruuhkautunut, että menisi tammikuulle saakka, ennen kuin saisimme tasot. Pitää nyt sitten katsella tasoja muualta. Ihastuimme Kvikissa esillä olleeseen massiivitammiseen tasoon, joka oli valkolakattu. Hinta vain siinä oli aika korkea. Sellaisen kuin löytäisi jostain edullisemmin? Myös valitsemamme kaasutaso oli loppunut ja poistumassa valikoimasta. 

Ihan päätökseen ei siis vielä kettiöhankintoja saatu. Varsinkin tasot olisi mukava tilata piakkoin, sillä niiden toimittamisessa menee muillakin liikkeillä oma aikansa. Saarekkeen pöytälevy on sen verran leveä, ettei sitä taida olla kenelläkään perusvalikoimissa hyllytavarana. Kuulin työkaverilta vinkin, että Bauhauksessa on paljon tasoja valikoimissa, ehkä kurkkaankin sieltä seuraavaksi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!