perjantai 2. elokuuta 2013

Helppo vai täydellinen remontti?


Muutto uuteen asuntoon lähenee ja samalla remonttisuunnitelmat tuntuvat vain kasvavan. Ajattelin alkuun, että maalaamme vain kaikki seinät valkoisella maalilla ja vaihdamme keittiön kaappien ovet. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että saamme kääriä hihat oikein toden teolla.

Asunto on tilava kaksio, jossa on keittiön ja olohuoneen yhteydessä kodinhoitohuone. Aikamme pähkäiltyämme olemme päätymässä siihen, että puramme kodinhoitohuoneen seinät, jolloin saamme todella tilavan keittiö-olohuoneen. Sinne mahtuu helposti myös himoitsemamme keitiön saareke:)

Olemme saaneet käsiimme rakennekuvan asunnosta, jonka perusteella tiedämme, etteivät kodinhoitohuoneen seinät ole kantavia. Pohjakuvassa kuitenkin ilmenee, että keittiön ja kodinhoitohuoneen välisen seinän alussa kulkee hormi. Odottelemme nyt elokuun puoliväliä ja isännöitsijän paluuta lomalta, jotta saisimme lisätietoja tästä hormista. Tämän vuoksi joudumme muuttamaan asuntoon ennen remontin alkamista. Aloitamme varmaankin työt syyskuussa, kunhan luvat ovat kunnossa.

Koetamme tehdä mahdollisimman paljon itse. Tämä varmasti venyttää remonttiaikataulua, mutta valmistumisella ei periaatteessa ole takarajaa. Eikös se ole mukavaa, kun on työpäivän jälkeen vähän puhdetta kotona odottamassa;)

Remontin kulku on alustavasti tämä lupien ja muiden kiemuroiden jälkeen:
  • Paikkojen suojaaminen, seinien purkaminen, katon röpelöittäminen laastilla entisen seinän kohdalta
  • Keittiön kaapistojen purkaminen
  • Lattian purkaminen keittiön alueelta, lattian tasoitus
  • Paikkojen suojaaminen ja katon maalaus (luultavammin ensin Tixomattilla ja päälle Lumella)
  • Seinien maalaaminen Lumella
  • Keittiön lattian laatoittaminen/laattalaminaatin asennus
  • Uusien keittiökaappien asennus
  • Korostusseinän tapetointi Eco vinyylitapetilla
  • Listojen laitto

Valkoiseksi maaliksi valitsin Tikkurilan Lumen. Uskon, että se tuo tilaan raikkautta ja valoisuutta. Huonoina puolina olen kuullut, että maali on vähän arempi osumille. Myös valkoiset ikkunanpokat ja ovet saattavat näyttää Lumen rinnalla keltaisilta. En ole kuitenkaan tästä huolissani. Jalkalistat aion maalata Lumella valkoisiksi, jolloin saan niistä samansävyiset.

Kyllä urakka kuulostaa nyt aika suurelta kokonaisuudelta, mutta pitää edetä hiljakseltaan. Olen sitä paitsi jo oppinut todella paljon remontoimisesta Tikkurilan maalikoulun, Remontti-Reiskan ja muiden kätevien remonttivideoiden opastuksella:) Seuraavana olisi vuorossa ”kuinka purat kodinhoitohuoneen seinän sledgehammerilla”;) 

Kummanko tekisit? Helpolla tiellä onneen vai jouluksi valmiiseen kotiin?


2 kommenttia:

  1. Go Jenni. Onneksi kerroit blogista fb:ssä, muuten minä ja blogi emme välttämättä koskaan olisi tavanneet.

    Muutama lohdutus remontin laajuudesta. a) hyvä tehdä nyt kaikki mieltä painavat asiat niin tekemättömät nurkat ei sitten kummittele kun muuten olisi perfetto. b) voitte aina ajatella Nylantereitten viiden vuoden projektiaikataulua ja huokaista, että teillä sentään kohta on valmista ja M&I:llä vielä neljä vuotta jäljellä! :) Tsemppiä <3 Hyvältä näyttää, niin kuin aina.

    Tallensin Ilopiikin kirjanmerkkeihin. Löydän teidään elämän jatkossa sieltä. Peelle terkut. M lähtikin jo raksalle ennen kahdeksaa valmisteleen talkoopäivää. V nukkuu ja minun tehtäväksi jäi valvoa hänen untaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kannustuksesta:) Teidän projektinne on kyllä todella ihailtava! Olette niin ahkeria. Mukavia talkoita ja jesän jatkoa ja ihanaa oleilua pikkuisen kanssa. Me haaveillaan, että ehdittäisiin teille kylään syksyn aikana, olisi tosi mukava nähdä teidät ja uusi tulokas.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!