perjantai 31. heinäkuuta 2015

Potkuhernehampurilainen

Sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi Kenwoodin kMix yleiskoneen. Ehdin vihdoin testailemaan laitetta tällä viikolla. Ensimmäiseksi tein vuokaleivän, johon laitoin vehnäjauhojen lisäksi kaurahiutaleita sekä grahamjauhoja. Tämä onnistui ihan kohtuullisesti, mutta ei ollut helmi. En kohottanut taikinaa kuin kerran, joten voi olla, että tämä oli osasyynä ei niin kuohkeaan lopputulokseen.

Minulle oli jäänyt mieleen hampurilaissämpylät, joiden ohje esiteltiin Mitä tänään syötäisiin -ohjelmassa kesäkuussa. Silloin en viitsinyt ruveta tekemään sämpylöitä, sillä se olisi vaatinut niin pitkän vaivausajan. Nyt koneella tämä olikin oiva testausohje. Sämpylät eivät ole ihan terveellisimmästä päästä, mutta toisaalta vehnätaikina kohoaa paremmin.


Sämpylät onnistuivat oikein hyvin ja toimivat erinomaisesti hampurilaissämpylöinä. Väliin teimme tällä kertaa kasvispihvejä kikherneistä sekä tzatziki-kastikkeen tätä ohjetta mukaillen. Korianteri vaihtui basilikaksi, sillä korianteri oli lähikaupasta loppu. Jogurttikastikkeeseen sopii hyvin turkkilainen jogurtti.


Sitten vain pihvi, tomaattisiivu, rucolaa ja jogurttikastike sämpylän väliin ja rouskis! Oikea herkku, sanoisin.



2 kommenttia:

  1. Teettekö noita minulle jos tuun joskus käymään? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Nyt olisi valmiina vielä muutama sämpylä pakastimessa, jos tulet piakkoin visiitille:) Mutta entäs letut?

      Poista

Kiitos kommentistasi!