Kaksplus.fi

torstai 9. heinäkuuta 2015

Lelukaari kehiin

Pienokaisemme on viimeisimmän parin viikon aikana alkanut kiinnostua yhä enemmän ympäristöstään ja erilaisista väreistä. Näin myös leijonahelistimelle, vaunupöllölle ja kuvakirjoille on alkanut tulla kysyntää. Aiemmin tyttö saattoi maata sohvalla tai lattialla ja ihmetellä maailmaa, mutta nyt tämän lisäksi tarvitaan myös jotain muita viihdykkeitä.

Keksimme mieheni kanssa, että jonkinlainen lelukaari voisi olla tässä vaiheessa hyvä hankinta. Fisher Pricen ja kumppaneiden muoviset värioksennukset kuitenkin tuntuivat kauhistuttavilta. Niitä on näkynyt useaan otteeseen kirppareilla myynnissä puoli-ilmaiseksi "kunhan nyt pääsisi eroon" periaatteella.

Bongasin Ikealla aiemmin kivan puisen jumppakaaren, joka tuntui ihan mukavalta vaihtoehdolta. Päätin testata, jos oman alueeni fb-kirppiksellä jollain olisi tällainen ylimääräisenä. Sainkin tarjouksen ostoilmoitukseen pari minuuttia ilmoituksen jätön jälkeen. Seuraavana aamuna kävin hakemassa kaaren lähikaupan edestä. Todella kätevää! Sain kaaren melkein kotiovelle toimitettuna ja murto-osan hinnalla uuteen verraten. Kaaren kunto oli erinomainen.

Testasin kaarta heti tytsylle ja hän selkeästi nautti uusien värien ja muotojen ihastelusta. Hän makaili seuraavat puolituntia kaaren alla tuijottaen ja heilutellen eri osasia. Voih, ihanaa katseltavaa! Nyt kaiffari testailee kaarta toista päivää ja näyttää viihtyvän tosi hyvin.

Toinen tytsyn mummoista kiinnitti viime viikolla huomiota siihen, että tytöllä on useimmiten vasen käsi ilmassa. Lelukaarella leikkiessä pikkuinen näyttää myös käyttävän pääosin vasenta kättä. Ehkä Pikku P:stä tulee vasenkätinen kuten äitinsä? En tiedä voiko tällaisen huomata jo näin nuorena, mutta hauska jäädä seuraamaan kehitystä:)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi<3