sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Bloggaajatreffeillä

Sain viettää eilen ihanan päivän kaksplus-bloggaajakollegoideni kanssa, kun 19 meistä kokoontui Helsingin keskustan Holiday Inniin. Yksi iso syy Kaksplussan blgoverkostoon siirtymisessä minulla oli juuri halu päästä tapaamaan ja touhuamaan muiden perheblogia kirjoittavien kanssa. Kivaa, että ensimmäinen tapaaminen tuli näin pian aloittamiseni jälkeen. 

Yllä mamma täpinöissään lähdössä juuri tapaamista kohden. Ennen hotellia piti tehdä kuitenkin pieni lenkki miehen työpaikan kautta ja tiputtaa tyttö isilleen hoitoon. Mies ehätti nimittäin vielä aamuksi ylitöihin. Sain pitkin iltapäivää ihania tilannepäivityksiä mieheltäni heidän isä-tytäriltapäivästään. Melkein tuli kateus, kun heilläkin oli niin kivaa. Kävivät kuuntelemassa musaa puistossa ja maistelivat yhdessä ravintolapäivän antimia. Tyttö oli kuulemma vetänyt pääosin isin ekan annoksen, joten miehen oli pitänyt ostaa itselleen uusi. Illalla oli vielä maistunut pinaattiletut puolukkahillolla. Sain itse nauttia omasta vapaa-ajastani täysin, kun tiesin, että tytöllä oli mukavaa puuhaa toisaalla.



Tässä ihanainen osanottajajoukkomme. Tunnistatko kaikki kuvasta :)?






Holiday Inn antoi meidän tapaamista varten käyttöön vastikään uusitut lounge-tilat. Ihanan rento, raikas ja rauhallinen alue. Mukavaa, että tilasta pääsi myös ulos parvekkeelle nauttimaan aurinkoisesta säästä.








Aloitimme lounaalla ja rennolla keskustelulla. Tilasin itse lohi-caesarsalaatin. Mukavan kevyt, mutta kuitenkin täytttävä annos. Juuri sopiva lämpimänä kesäpäivänä. Vatsa täynnä oli mukava tutustua paikalle tuotuihin lahjakasseihin, joiden sisältä löytyi vaikka mitä mukavaa. Varsinkin Lushin tuotteet jäivät mieleen. Kassissa oli paljon hyödyllistä juuri lapsiperheitä ajatellen, äitejä tietenkään unohtamatta :)



Tapaamisessa kävi Noshin edustaja Riina Siira esittelemässä heidän tämän kevään mallistoa. Olen kuullut Noshista paljon hyvää. Vaatteet ovat olleet käytössä kestäviä ja materiaalit miellyttäviä. Lastenvaatteiden lisäksi heillä on nykyisin mallisto myös naisille. Mikäs sen mukavampaa! Tapaamisessa arvottiin jopa viisi 80€ lahjakorttia ja minä olin yksi onnekkaista voittajista. Jee! Hypistelin tuotteita jonkin aikaa, ennen kuin osasin valita ne parhaimmat tilattavat. Mukava päästä itse testaamaan tätä kehuttua merkkiä!

Kuvat lainattu Nosh.fi

Lopulta tilasin itselleni ihanan mustavalkoraidallisen maximekon ja Pikku P:lle hihattoman pallomekon. Näin molemmilla on jotain odotettavaa postista lähiaikoina:)



Hotellilta suurin osa meistä lähti vielä jatkoille Kaisaniemenpuistoon. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tarjosi meille juomaa, jotta kuivin suin ei tarvinnut puistossa istuskella. Oli ihanaa jatkaa päivää vielä ulkona hyvässä seurassa. Sääkin oli mitä mainioin. Mielessäni kyllä kävi, että milloinkahan viimeksi olenkaan mennyt puistoon pussikaljalle :)

Tapaaminen lunasti kaikki odotukseni. Oli mukavaa tavata mammoja tuttujen blogien takaa. Kaikki olivat minulle henkilöinä uusia tuttavuuksia alkuun, mutta päivän edetessä sain monta uutta tuttavaa. Tosi kiva tapaaminen, näitä lisää! 

Lisää fiiliksiä tapaamisesta löytyy instagramista #kaksplusverkostotreffit sekä muilta mukana olleilta bloggaajilta:




















Yhteistyössä mukana:



17 kommenttia:

  1. Oli erittäin mukava tutustua ja toivottavasti tavataan vielä uudestaan :)

    VastaaPoista
  2. Oli hauska tutustua, onneks tulit samaan pöytään istumaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyvän pöydän valitsin! Nähdään taas pian :)

      Poista
  3. Onpas hyvännäköinen salaatti! Ja skumpppaakin vielä! Nam :D

    VastaaPoista
  4. Joo, tilat olivat tosi passelit! Ja ihanaa oli <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä oli todella kiva päivä! Mukava tavata. Harmistus, että ei ehditty juttelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin! Olisi ollut mukava höpistä ja tutustua :)

      Poista
  6. Superkivaa oli tavata kasvokkain :-)!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!