torstai 5. marraskuuta 2015

Pikku P puoli vuotta

Pikku P täytti puoli vuotta tiistaina. Tänään kävimme neuvolassa ottamassa tuoreimmat mitat. Kaveri oli kasvanut oikein mukavasti. Painoa oli tullut noin kilo lisää eli päästiin 9 270 grammaan. Pituutta puolestaan 1,5 senttiä lisää eli päästiin 70,5 senttiin. On siinä jo jonkinmoinen elävä kahvakuula nostettavaksi!


Pikkuinen sai istumaluvan hoitajalta. Muuten hoitaja antoi kehuja Pikku P:n aina aurinkoisesta olemuksesta. Pikku P sai myös "rokkorokotuksen" (en muista virallista nimeä, kolme kirjainta siinä oli), joka normaalisti annetaan vuoden iässä. Jos matkustaa ulkomaille, niin sen ottamista suositellaan jo aiemmin. Lähdemme parin viikon päästä Berliiniin moikkaamaan siellä työharjoittelussa olevaa pikkusisartani, joten suoja oli hyvä saada ennen tätä matkaa.


Voin ylpeänä hehkuttaa, että nyt on puoli vuotta täysimetystä takana! Tai aloitimme kiinteiden maistelut pulska viikko ennen kuusikuukautispäivää, mutta se ei mielestäni himmennä suoritusta. Olen todella iloinen, että imetys on sujunut näin hyvin ja maitoa on riittänyt tänne saakka. Nyt sitten pikkuhiljaa treenaillaan kiinteiden syömistä sormiruokaillen. Ainakin alku on lähtenyt hyvin käyntiin:)






Pikku P alkoi hakea konttausasentoa kuukausi sitten ja nousee siihen nykyisellään jo varsin mallikkaasti. Parin päivän ajan on noustu myös lankkuasentoon eli kämmenet ja varpaat maassa. Yksi tämän kuun lempiasennoista on toisella kyljellä makaaminen. Siitä hän koettaa myös nousta istumaan. Pikkuhiljaa sieltä noustaan korkeammalle ja korkeammalle. Joskohan kohta löytyisi myös istuma-asento?








Pikku P on aikamoinen äidin tyttö. Ilta-aikaan on kiva leikkiä sylitellä iskän kanssa, mutta aika-ajoin pitää tarkistaa, että onhan mutsi vielä täällä. Mamma oli kuukauden aikana pari iltaa karkuteillä. Yhden kerran salilla ja yhden kerran kaveria moikkaamassa. Isä sai jonkinmoisen neuvottelun jälkeen pikkuisen nukkumaan. Hän keksi, että vesihanan päälle laittaminen rauhoittaa pikkuista tosi paljon. Hän jää kuuntelemaan veden valumista. Hieman voi myös välillä uittaa varpaita veden alle.


Pikkuisen alkuyön unet ovat edelleen useimmiten aika katkonaisia. Nykyisellään hän nukahtaa pääosin ennen ysiä, mutta saattaa heräillä vajaan tunnin välein parin ekan tunnin ajan. Sen jälkeen tulee se pisin unipätkä, joka on noin klo 23-2/3. Tämän jälkeen heräillään tunnin parin välein. Menemme mieheni kanssa siinä yhdentoista kieppeillä nukkumaan useimmiten samalla, kun Pikku P havahtuu uniltaan.

Toiveena olisi, että pikkuisen yöunet alkaisivat pikkihiljaa kiinteidenkin avustuksella hieman tasaantua. Haaveena olisi päästä salille parina iltana viikossa pikkuisen nukahdettua, jos tietäisi, että hän nukkuisi pidemmän pätkän. Hän kuitenkin rauhoittuu niin helposti rinnalle. Miehen on paljon vaikeampi saada häntä nukahtamaan uudelleen. Äitikin alkaa kaivata hieman omaa aikaa:)

5 kommenttia:

  1. Ihanat poseeraukset tuossa kylkiasennossa! Ja vahva tyttö kun noin hienosti onnistuu konttaus- ja lankkuasennot :)

    Meilläkin on viime aikoina ollut aika katkonaisia öitä, paljon pahempia kuin pojan ollessa pienempi. Oma veikkaukseni on, että liikkumisen harjoittelu valvottaa ja laittaa pienen käymään vähän kierroksilla öisinkin. Tai sitten ne on hampaat... Toivon mukaan alkaisi kuitenkin helpottaa edes sitten puolen vuoden iän jälkeen, toivottavasti teilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:) Jep, varmasti rikkonaisiin öihin vaikuttaa meilläkin liikkumisen harjoittelu ja hampaat. Olen itsekin ajatellut, että puolen vuoden jälkeen helpottaisi. Katsotaan, miten käy!

      Kaveri otti perjantaina ensimmäiset kolme askelta konttausasennossa ja on nyt pariin otteeseen toistanut tämän. Jospa konttaus pian loksahtaisi kohdilleen, niin ehkä yöllä voisi sitten nukkua eikä treenata:)

      Poista
    2. Niin ja toivottavasti myös teidän yöt rauhoittuvat viimeistään kuuden kuukauden kieppeillä :)

      Poista
  2. Onnea puolivuotiaalle! Ihana hymyilijä. :)

    Sulle olisi muuten #lumohaaste heitetty mun blogissa! :)
    http://hiekkaleikkeja.blogspot.fi/2015/11/valoa-pimeaan-joulun-odotus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kiitos myös haasteesta, palailen pian vastineen kanssa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!