Kaksplus.fi

torstai 18. kesäkuuta 2015

Tutti vai ei?

Pohdimme mieheni kanssa raskaana ollessani tutin hyötyjä ja haittoja. Kyseenalaistimme tutin tarpeen ja tulimme lopulta siihen tulokseen, ettemme tarjoa vauvalle tutia heti alkuun. Varasimme kuitenkin kaappiin yhden kappaleen paniikkitilanteen varalle.

Nykyisin suositellaan, että vauvalle ei tarjota tuttia ensimmäiseen pariin viikkoon. Epäillään, että tutti saattaa sotkea imetyksen aloittamista. Kun imetysrutiini alkaa olla kuosissa, niin tutin voi kaivaa kaapeista. Meillä imetys lähti varsin mukavasti liikkeelle ja kaverin paino lähti alkukankeuksien jälkeen hyvin nousuun. Tutin kaivoimme kuitenkin ensimmäisen kerran kaapista vasta tytön ollessa noin viisi viikkoa vanha. Tuttia tyttö osasi imeä heti ensiyrittämällä.

Varsinkin ilta-aikaan tyttö voi hapuilla tissiä, vaikka on juuri syönyt ja selkeästi kylläinen. Tällöin olemme antaneet tytölle tuttia, jos hän ei muuten meinaa rauhoittua. Autolla liikuttaessa tutti on hyvä apuväline, kun tyttöä ei voi nostaa turvakaukalosta syliin ajon aikana. Tutti antaa myös hieman lisäaikaa esimerkiksi kaupungilla löytää sopiva imetyspaikka ennen kuin Pikku P hermostuu liiaksi.

Olen todennut, että tutti on jossain tilanteissa kätevä apuväline. En kuitenkaan tahdo tarjota sitä jokaiseen pieneen vaivaan, vaan pääsääntöisesti otan tytön syliin tai muuten huomioin hänet. Joskus tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, jolloin on kätevä, että on pieni apukeino ostaa lisäaikaa.

Minua varmaan pelottaa eniten se, että tyttö tottuu tutin turvaan liaaksi, jolloin siitä luopuminen tulevaisuudessa tulee kovin vaikeaksi. Sen näkee sitten. On tutista välillä kuitenkin sen verran apua, että olen valmis stressaamaan tutin vieroituksesta noin vuoden päästä. Paljon käytettynä tutti voi vaikuttaa puheen kehitykseen. Tutti estää myös tavaroiden suuhun viemisen ja niihin tutustumisen tätä kautta. En usko, että tutin käyttö vaikuttaa näihin pahemmin, kun tutti ei kuitenkaan Pikku P:llä ole suussa pitkiä aikoja päivässä.

Mitä olette mieltä tutin käytöstä? Missä vaiheessa pienokaisenne aloitti syömään tuttia, jos sitä hänelle tarjositte?













5 kommenttia:

  1. Esikoisen kohdalla olimme päättäneet ettei meidän vauva syö tuttia. Kun hän syntyi, 2h sen jälkeen hoitajat antoi hänelle tutin ja minä ihmettelin miksi ihmeessä.. sanoivat että hänellä on niin kova imemisen tarve. Oli kovin levoton ennen sitä, ja tutti kyllä hieman rauhoitti häntä. Siinä saimme puolisoni kanssa jo hyvän opin ettei kaikki mene lasten kans niin kuin itse suunnittelisi.. Esikoinen söi paljon tuttia, keskimmäinen kohtalaisesti ja nyt nuorin ei syö tuttia ollenkaan. Pulauttaa tutin aina pois, eikä enään edes yritetä. Hyvin erinlaiset suhteet tuttiin kaikilla kolmella. Esikoisen kans jännättiin että miten ihmeessä saadaan hänet tutista vieroitettua aikanaan kun se oli niin tärkeä.. Aika on jo hieman kullannut muistoja, mutta muistelen että muutama yö oli haastavampi. Viikko siitä niin tuttia ei muistettu enään ollenkaan. Sama keskimmäisen kans. Tutilla on kyllä molemmat puolensa. Nuorimmaisin joka ei syö ollenkaan tuttia, voi iltaisin olla jopa 5h putkeen rinnalla, ja yöt kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että vieroitus on onnistunut kahden ensimmäisesi kohdalla varsin mutkattomasti. Ehkä se onnistuu näin meilläkin! Pikku P oppi alussa nukahtamaan iltaisin rinnalle eikä ole nyt tutin tulon jälkeen muutettu tätä tapaa. Vähän illasta riippuu kuinka nopeasti hän siihen nukahtaa. Harvoin enää nykyisin tuntia pidempään. Pikku P antaa aina ennen nukahtamistaan rinnan pois, ei siis nuku se suussa. Sama on tutin kanssa päivällä. Pikkuinen sylkäisee tutin pois juuri kun on vaipumassa uneen. Vauvat ovat niin erilaisia, kuten sinunkin tapauksesasi huomaa:)

      Poista
  2. Meillä poika on kohta kolmiviikkoinen eikä olla vielä annettu tuttia. Tuntuu, että sekä neuvolan että sairaalan puolella tutteja kehotetaan kovasti välttämään juuri tuon imetyksen alun ja ylipäätään sujumisen kannalta. Monet kaverit ja sukulaiset taas ovat aika paljonkin kyselleet eikö meillä ole tuttia käytössä. Oma ajatus on, että haluaisin odottaa tutin antamista ainakin siihen kun poika on noin kuukauden ikäinen, ja lähinnä siksi, että imetys vaatii meiltä molemmilta vielä vähän harjoittelua. Toisaalta eipä ole tähän mennessä muutenkaan tuntunut, että tutti olisi pakko kaivaa esiin. Luulisin, että myöhemmin tutti tulee olemaan hyvä apu esim. juuri automatkoilla tai tulevissa loppukesän juhlissa, ja kun ylipäätään liikutaan enemmän kodin ulkopuolella. Vaikka mistäs sitä taas tietää huolitaanko tuttia meillä ollenkaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama oli meilläkin, että monet tutut ihmettelivät tutin puutetta. Tutti on ollut joissain tilanteissa ihan näppärä väline, sillä saa ostettua hieman lisäaikaa. On päiviä, joilloin Pikku P ei syö tuttia ollenkaan ja joinain päivinä tutti on mukana touhuissa varsin tiheään. Minusta tuntui, että oli hyvä odottaa juuri ainakin kuukauden ikään asti ennen tutin esittelyä pienelle juuri sen vuoksi, että imetyshommat oli siihen mennessä mukavasti rutinoituneet. Sen jälkeen alkoi muutenkin liikuskella enemmän ulkosalla ja tyttökin alkoi olla aktiivisempi, jolloin tutille tuntui olevan tilausta. Oletteko nyt ehtineet testailemaan tuttia vai onko arki pyörinyt vielä hyvin ilman?

      Poista
    2. On kyllä hassua, että tutin käyttöä pidetään niin itsestään selvyytenä, onkohan sitä itsekin ajatellut ennen vauvaa niin..? Meillä sattuikin juuri tasan 1kk päivällle, kun annettiin pojalle tutti ensimmäisen kerran. Ei se tainnut olla suussa viittä minuuttia kauempaa mutta riitti rauhoittamaan ja nukuttamaan autossa hermostuneen vauvan niin että selvittiin loppumatka ilman hirveää huutoa tai pysähdyksiä :) Tällaiseen käyttöön tullaan varmasti antamaan tuttia jatkossakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi<3