maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kysy mitä vaan

Kääk, minulle iski kirjoituslukko. Yhtäkkiä minulla ei ole mitään kerrottavaa. Meidän elämäkin lipuu aika peruskaavalla eteenpäin. Tai ainakaan en osaa irrottaa siitä mitään jutun juurta. Sormet kuitenkin syyhyävät päästä näppäimistölle. En ole aiemmin tehnyt kysymyspostausta, mutta täältä se nyt tulee! Lähiaikoina on ollut monia muutoksia blogissani. Ulkoasu on vaihtunut ja olen siirtynyt Kaksplussan blogiverkostoon kirjoittamaan. Nyt onkin hyvä hetki kysellä mielipiteitä teiltä sieltä ruudun toiselta puolelta. Kysykää mitä vain, vastaan parhaani mukaan (varaan oikeuden sensuroida asiattomat kommentit :).



Vastausaika alkaa nyt ja päättyy tiistaina 21.6. Käyn kysymykset sen jälkeen läpi ja kokoan vastaukset piakkoin. Oi, lähettäkää paljon kysymyksiä! Ihana kuulla teidän kommentteja ja toiveita, ruusuja ja risuja. Iskeekö kirjoitustyyli? Onko otsikointi kohdallaan? Mikä postaus on ollut erityisen mieleenpainuva tai mitkä kirjoitukset ohitat klikkaamatta? Onko jokin aihe, josta haluaisit minun kirjoittavan? Haluatteko lisää väriä vai napakkuutta tekstiin? Ihastuttavatko kuvat ja ovatko ne osuvia tekstiin nähden? Miellyttääkö blogin ulkonäkö? Onko postaustahti hyvä? Voit myös kertoa, milloin käyt lukemassa blogiani ja kuinka usein. Tai mitä muuta vain, mitä vain pulpahtaa mieleesi :)

Blogin lisäksi myös instagram tilistäni (@ilopiikki) ja facebook-sivuistani olisi tosi kiva kuulla kommentteja. Nappaako instassa kuvien laatu? Onko kuvien aiheet hyviä? Vähemmän/enemmän kuvia päivittäin? Kaipaisitko Faceen nostoja insasta tai jotain muuta lisämateriaalia postausnostojen lisäksi?

Kiitos jo etukäteen kaikista ideoista ja ajatuksista. Odottelen täällä aivan innoissani<3


6 kommenttia:

  1. Sinulla on tosi ihana ja pirteä blogi! Tykkään kovasti blogisi nimestä. Siitä tulee heti sellainen positiivinen pörris =) Ja kuvat ovat isoja ja laadukkaita. Mikä on omasta mielestäsi blogisi paras postaus? Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Mäki tykkään niin tästä sun blogin nimestä!

    Kuka supersankari olisit mieluiten?
    Jos elämäsi olisi elokuvaa mikä olisi sen tunnuskipale?
    Jos saisit kolme toivomusta, mitkä ne olisivat?

    VastaaPoista
  3. Tässä muutama, joihin voi vastata lyhyesti tai jos innostuu niin tehdä niistä vaikka ihan omat postauksensa:

    Lempparisormiruokareseptit äidin ja taaperon mielestä?
    Miten lapsen kanssa liikkuminen sujuu pk-seudulla?
    Vieläkö vauvana aloitettu uintiharrastus jatkuu isomman lapsen kanssa?

    Blogin nykyinen banneri on ihanan pirtsakka ja ulkoasu muuten varsin selkeä! :)

    VastaaPoista
  4. Mitä tekisit jos se ei olisi kiellettyä? :)

    VastaaPoista
  5. Mikä lapsenkasvatuksessa on ollut tähän mennessä helpointa/vaikeinta ja mitä arvelet olevan helpointa/vaikeinta sitten kun lapsi kasvaa isommaksi?

    VastaaPoista
  6. Oletko äidiksi tultuasi huomannut itsessäsi sellaisia piirteitä joita muistat lapsuudesta omasta äidistäsi? Ovatko ne olleet positiivisia vai negatiivisia ja millaisissa tilanteissa olet huomannut sellaisia? (jos oli liian vaikea kysymys niin esim: toimintasi kun lapsi tekee jotain "kiellettyä", rahan käyttö, kodinhoito.. ;D)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!