torstai 22. lokakuuta 2015

Pienen ensimmäinen flunssa

Pelätty flunssa saapui vieraaksemme ensimmäistä kertaa Pikku P:n syntymän jälkeen. Sairastuin itse ensimmäiseksi viime viikon lauantain vastaisena yönä. Koetin pestä käsiä usein ja käyttää käsidesiä aina niistettyäni, mutta niin tauti vaan tarttui pikkuiseenkin.

Aloin onneksi olla itse jo terveempi, kun Pikku P sairastui maanantai-iltana. Hän alkoi niiskuttaa ja oli normaalia kärttyisempi. Puolenyön aikoihin mittasimme, että hänellä oli 38 astetta lämpöä eli hieman kuumetta. Tarkistimme, että vauvan normaali lämpö vaihtelee 36,5 - 37,5 asteen välillä. Mietimme, pitäisikö hänelle antaa särkylääkettä. Useimmissa lähteissä netissä kuitenkin suositeltiin särkylääkkeen antamista vasta 39 asteen kuumessa ellei vauva ole kovin itkuinen.

Peittelimme kaverin omaan sänkyyn illalla lopulta kahden peiton alle, kun vaikutti siltä, että hänellä on kylmä. Luimme kuitenkin pian sen jälkeen, että vauvaa ei saisi koskaan ylipukea kuumeessa. Se voi vain nostaa kuumetta. Sen sijaan viileä huone on paras apu kuumeen laskuun. Myös ikkunan(!) voi avata viilentämään tilaa ja vauvan ihoa voi pyyhkiä viileillä ja kosteilla liinoilla. Avasimme olohuoneen ikkunan ja viilensimme kotia tällä tavoin. Tuntui jotenkin liian rajulta avata ikkunaa samasta huonesta, missä vauva on.

Mieheni lähti yhden aikoihin yöllä hakemaan varuiksi särkylääkettä. (Tässä vaiheessa voi kysyä, että miksi sitä ei voinut ostaa kaappiin etukäteen?) Suolaliuosta kaapeista kuitenkin löytyi. Puhdistimme pikkuisen nenää niistäjällä ja suolaliuoksella. Voi parkaa, inhoan itsekin kaikkia nenäsuihkeita. Kaveri oli selvästi ihmeissään, että miksi vanhemmat pahoinpitelevät häntä :(

Mieheni palattua kahden jälkeen apteekkireissulta pohdimme lääkkeen antamista. Kaveri kuitenkin piristyi huomattavasti, kun pääsi pois sängystä yöaikaan (mitä ei yleensä ikinä tapahdu) ja ei vaikuttanut enää ollenkaan niin sairaalta. Päätimme täten koettaa vielä nukkumista ilman lääkettä.

Pikkuinen nukkuikin aamuun varsin katkonaisesti, mutta kuitenkin ilman suurempia kyyneleitä. Hän jäi loppuyöksi viereemme nukkumaan, jotta hän sai juoda maitoa aina kun teki mieli. Flunssassa on tärkeää saada tarpeeksi nestettä. Varsinkin jos nenä on tukossa, niin kyllähän omakin suu kuivaa inhottavasti. Kaveri ottikin hörppyjä varsin usein.

Kuuden aikoihin kuume oli laskenut lähelle 37 astetta ja pari tuntua myöhemmin oltiin jo 36,5 asteessa. Tämän jälkeen riesaksi jäi vain nuha. Olemme antaneet kaverille säännöllisesti höyryhengitystä keittämällä kattilassa vettä ja pitämällä häntä sopivalla turvaetäisyydellä höyrystä. Myös niistäjä ja suolatipat ovat auttaneet.




Tänään on pikkuisen kolmas flunssapäivä. Hän alkaa jo olla varsin pirteä. Kuten kuvista näkee, unien lomassa jaksetaan myös treenata. Pariin viimeiseen yöhön nenäkään ei ole enää rohissut juurikaan ja hän on voinut nukkua varsin levollisesti. Toissayönä hän pääsi suoraan viereeni, mutta viime yönä uskalsin nukuttaa hänet alkuyöksi omaan sänkyyn.

Tämän raportin pituudestakin voi päätellä, että flunssa aiheutti meillä jonkin sortin täpinät! Olen pelännyt hetkeä, kun pikkuinen ensimmäisen kerran sairastuu. Pikku P on niin pieni ja raasu kuitenkin. Toivoin, ettei hän sairastuisi ennen puolen vuoden ikää. Aika lähelle tätä päästiin. Onneksi flunssa taitaa mennä myös aika nopeasti ohi. Seuraavalla kerralla tietää sitten jo vähän paremmin, mikä toimii ja mikä ei.

Onko teillä jotain kikka kolmosia vauvan flunssan hoitoon? Vinkatkaa toki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!