Kaksplus.fi

torstai 25. joulukuuta 2014

23. raskausviikko

23. raskausviikko meni kölliessä Arabiemiraattejen auringon alla. Olin matkalla mieheni ja muun perheeni kanssa. Kaikkiaan meitä oli 8 henkilöä, joista pari oli lapsia. Menoa ja seuraa riitti täten mukavasti:)

Ilmat olivat mukavan lämpimät, mutta eivät liian kuumat. Lämpötila oli noin 23-28 astetta päivästä riippuen. Sanoisinkin, että ilma on heidän talviaikanaan juuri suomalaiselle sopiva. On lämmintä, mutta ei liian polttavaa. Periaatteessa siellä oli off season nyt ja hiljaisempaa. Pääkausi on maalis-toukokuussa. Kesällä siellä voi lämpö nousta yli 40 asteen, joka on jo liian polttavaa.

Aurinko myös rusketti mukavasti. Sain ihan kivan päivetyksen ylleni. Saan usein ulkomaanmatkoillani aurinkoihottumaa, mutta tällä vasta viimeisenä päivänä alkoi kutisemaan, vaikka olimme kuitenkin auringossa päivittäin pitkät tovit. Todellla kivaa!


Kerron loman tapahtumista tarkemmin erillisessä postauksessa. Tässä jo pieni tiiserikuva erään aamun juoksulenkiltä.


Hotellimme sijaitsi noin 80 kilometrin päässä Dubaista Ras Al Kaimahin reunalla. Teimme yhden päivän retken Dubaihin ja kävimme siellä mm. maailman korkeimmassa rakennuksessa Burj Khalifassa. Tornin matkamuistomyymälässä myytiin yllä olevia hellyyttäviä I was in Dubai bodyjä. Tuollainenhan oli pakko saada! Eikö olekin suloinen?

Äitini myös innostui eräällä shoppailureissulla poikkeamaan lastenvaateliikkeessä ja bongasi kuvassa olevan balleriinabodyn. Nyt on pikkuprinsessalle vähän hörhelöitäkin<3

Hotellin aamupala oli aivan ihana. Tarjolla oli mm. tuorepuristettua appelsiinimehua päivittäin. Söimme useimpana iltana ostareilla, joista sai herkullisia ja myös suhteellisen terveelllisiä päivällisiä. Söin esimerkiksi intialaista useampana iltana. Toki muutama pirtelö ja jäätelöannos tuli vedettyä, mutta ei mahdottomia övereitä kuitenkaan koko loman aikana. Vauva sai siis mukavan D- ja C-vitamiinitankkauksen ja ehkä jotain muutakin mukavaa.

Myös tytsy tuntui saavan äidin lisäksi voimia rannoilla rentoutumisesta ja hyvin syömisestä. Lomaviikon lopulla vauvan potkut olivat vahvistuneet niin paljon, että miehenikin tunsi ne <3 Se oli kyllä ihana hetki! Mies laittoi myös korvan mahan päälle ja kuuli kunnon mojotusäänen. Kyllä se kaveri siellä selkeästi kasvaa. Seuraavaksi kaiketi jalka alkaa kohota jo mahanahkan lävitse:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi<3