keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Piilolaskosverhoilua

Mietin pitkään, millaiset verhot olisivat sopivimmat uuteen olohuoneeseen. Huoneen seinät ovat niin pitkät, että yksittäiset pitkät verhot ikkunoiden edessä tuntuivat jotenkin eksyneiltä. Toisaalta verhokiskot loppuivat vasemmassa reunassa noin parikymmentä senttiä ennen seinää, jolloin reunaan jäi hassu rako.

Päädyin lopulta laittamaan pitkälle seinälle vain kahdet piilolaskosverhot. Ikkunoissa on kuitenkin sälekaihtimet, joten verhojen tarkoitus on vain sisustuksellinen. Asensimme ikkunoiden yläpuolelle uudet verhotangot, jolloin laskosverhot alkoivat vasta vähän ennen ikkunaa. Verhotangot olivatkin todella edullinen panostus. Ikealta niitä saa nimittäin eurolla kappale! Todella kätevää.


Tällaiset valmiista verhoista tuli. Ompelin verhot Ikean valkeasta paksusta puuvillakankaasta. Ohjeen verhojen tekoon katsoin Sisustus & Sepustus -blogista. Verhojen ompeleminen oli ihan mukavaa, jonkin verran mittailuahan se vaati. Minusta on myös aina vähän tylsää tehdä toinen samanlainen. Ensimmäinen verho onnistuikin paremmin:) 

Olen kyllä tyytyväinen verhoihin. Ne antavat kodikkuutta tilaan ja ovat mukavan neutraalit. Kannatti siis pakertaa:)



4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!