tiistai 6. maaliskuuta 2018

Koko perheen arkiruokavinkki: Avocadopasta

Aloitin viime kuussa arikruokavinkki-sarjan, jossa jaan meillä hyväksi todettuja ja nopeita ruokaohjeita. Reseptit sopivat koko perheelle, pienestä sormiruokailijasta vanhempaan. Nyt esittelyssä nopea ja vaivaton avocadopastan ohje. Pasta on ihanan simppeli, koska kastiketta valmistettaessa voi jättää paistovaiheen kokonaan välistä. Valkosipuli ja paloiteltu avodado tarjoiluastiassa sekaisin ja mausteet mukaan. Lopuksi keitetty pasta ja osa keitinvedestä joukkoon ja valmista tuli!



Tarvitset:
1 valkosipulin kynsi
1 lime
3 avocadoa
mustapippuria
puntti tuoretta basilikaa
35 rkl oliiviöljyä
400g (tummaa)pastaa
pastan keitinvettä

Lisäksi isompien annokseen:
suolaa
reilusti parmesaania (4050 g)
(chiliä)

Ensin pasta kiehumaan. Sitten kastikkeen tekoon. Kasaan kastikkeen yleensä suoraan kahteen eri tarjoiluastiaan, joista toinen on Maiskikselle ja toinen meille muille. Ensin astioihin murkattu valkosipuli. Sitten puristan mehun limestä. Minulla on Finlandia Vodka -pullon mukana tullut puinen sitruspuristin, jolla saa tosi hyvin mehut sitrushedelmistä. Yksi parhaista oheistuotteista, mitä olen saanut! Sitten halkaisen avocadot ja pilkon ne omassa kuoressaan sopivan kokoisiksi paloiksi. Palat saa kaavittua kuoresta helposti ruokalusikalla.

Kastike maustetaan pippurilla ja pilkotulla tuoreella basilikalla. Basilikaa saa laittaa oman maun mukaan, Minusta yksi puntti ei ole ollenkaan liikaa. Sitten kastikkeeseen tulee oliivioljyä. Laitan yleensä vapaalla kädellä Maiskikselle yhden lorauksen ja isompaan annokseen muutaman. Niin, että kastikkeeseen tulee vähän kosteutta. Isompien annokseen tulee vielä hieman suolaa ja reilusti parmesaania raastettuna.

Lopuksi keitetty pasta kastikkeen joukkoon. Tässä tärkeä kohta, pastan sekaan laitetaan kostukkeeksi pastan keitinvettä! Muista siis ottaa keitinvettä talteen, kun kaadat sen pois kattilasta. Nimimerkkiä useamman kerran tämän unohtanut! Olen sitten laittanut sekaan vettä, mikä ei kyllä toimi yhtä hyvin. Keitinvettä menee muutama desi, lorauttele vähän kerrallaan, niin huomaat milloin alkaa tuntua hyvältä.


Avocadopasta jäähtyy nopeasti, joten ruoka kannattaa nostaa tarjolle heti. Isompien annoksen päälle voi ripotella parmesaania. Mieheni kanssa olemme laittaneet myös hieman chiliä mausteeksi.



4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!