torstai 3. maaliskuuta 2016

Pikku P kymmenen kuukautta

Meillä asustelee nyt kymmenen kuukautta vanha tytön tyllerö. Lähestymme hurjaa vauhtia taaperoikää ja tämä alkaa näkyä myös tytön ulkomuodossa. Kaverilla on selän lisäksi pari varsin pitkiä jalkoja. Liikkuminen on sulattanut tytöstä pois enimmän vauvapyöreyden, teräsreidet ovat historiaa. Muistan, kun ihan pienenä koetin vievä tytsyn varpaita suuhun, mutta niissä ei riittänyt pituutta. Nyt jalkaa olisi vaikka minne saakka;)

Tytön luonne puskee esiin yhä enemmän. Päivän mittaan tarjolla on vaikka millaista vekkulia ilmettä. On aivan ihana seurata tuota ilmeiden kirjoa ja tuntea tietävänsä, mitä toinen sillä hetkellä ajattelee. Äiti jekuttaa minua, minäpä jekutan äitiä, älä vie sitä minulta, miten niin en voisi mennä sinne, minua pelottaa, minua väsyttää, mikä ihme tuo on, rakastan sinua... Pikkuinen selkeästi seuraa vanhempiensa liikkeitä ja sanoja ja koettaa matkia niitä. Hauskaa, kun huomaa jonkun miehen elkeen tytön käytössä!

Vauvakieli on edelleen vahvasti mukana. Jos tytöltä vie jonkun esineen pois, niin yleensä sieltä tulee kovasti kommenttia takaisin. Viesti menee perille, vaikka kieli onkin vielä eri. Pari viikkoa sitten maalla ollessa tyttö kolautti kevyesti sormensa leluun lattialla leikkiessään. Itkuhan siitä tuli. Mummo meni siihen kommentoimaan, että "eihän tuo onneksi tainnut kolahtaa pahasti". Tyttö katsoi mummoa tulistuneena nousi istumaan ja osoittamaan toisella kädellä sormeaan. Samalla suusta tuli tulva vauvakieltä kiihkeään sävyyn "Sattui tosi paljon, älä vähättele mummo. Tuohon kohtaan!". Voi miten liikkis hetki<3


Tytsylle on kasvanut pieni annos varovaisuutta. Parhaiten tämän huomaa vauvauinnissa. Ennen kaveri molskahti veteen sukeltamaan jokaisen tilaisuuden tullen. Nyt liukumäestä laskeminen on liian pelottavaa. Toissa maanantaina patjan reunalta istueltaan altaaseen molskahtaminenkin oli liikaa. Tyttö istui reunalla ja hoki "ei, ei, ei" ja kallisti itseään enemmänkin taaksepäin. Olimme ensin hieman hämmentyneitä, että mitäs nyt tapahtuu. Olemme nyt enemmän vain uineet ja hassutelleet vedessä ja tehneet pari pientä pintasukellusta refleksin ylläpitämiseksi. Pienin askelin eteenpäin, eiköhän tyttö siitä rentoudu, kun huomaa, ettei ole mitään pelättävää. Onhan se oikeasti ihan loistojuttu, ettei hän ihan päättömänä hyökkäile veteen!

Parhaita leluja ovat kaikki ei lelut. Keittiössä viihdytään pitkä tovi leikkien äidin antamilla kattiloilla ja muovikipoilla. Jos perään antaa vielä lusikan, niin tyttö rummuttelee oikein rytmikkäästi sillä eri kippojen pintaan. Rytmitajua tuntuu löytyvän:) Vaatteilla ja rievuilla leikkiminen on myös oikein viihdyttävää. Niiden kanssa voi leikkiä myös kukkuu-leikkiä.

Kaveri tutkailee maailmaa nykyisin yhden sormen taktiikalla. Hän menee joka paikkaan etusormi ojossa ja painelee sekä tökkii asioita. Tämän vuoksi lelut, joista nappia painamalla saa ääntä aikaiseksi, ovat tosi mielenkiintoisia. Soivan koiran ja traktorin melodioita kuunnellaan yhä uudelleen ja uudelleen. Myös äidin ja isän nenään tökkääminen on hurjan hauskaa. Kuuluuhan sieltä aina "piu".

Pikku P nousee oikein ketterästi seisomaan tukea vasten. Myös liikkuminen tukea vasten näyttää varsin vaivattomalta. Välillä noustaan seisomaan myös ilman tukea. Tavaran noukkiminen maasta ja takaisin seisomaan ponnahtaminen on ihan perustreeniä. Viime sunnuntaina kaveri keksi taaperokärryn idean ja on siitä lähtien viipottanut menemään sillä edestakaisin meidän eteisen/olohuoneen suoraa. Vauhti on aika hurja. Välillä voi pysähtyä katselemaan kirjahyllyn sisältöä tai omaa peilikuvaa.


P on ottanut myös tällä viikolla muutaman hapuilevan askelehkokin seisoessaan tuetta, mutta ne ovat olleet enemmän sellaisia puolikkaita askelia. Kehitystä kävelypuolella on kuluneen viikon aikana tullut kuitenkin sen verran, että ei tiedä milloin se askel sieltä oikeasti löytyy. Voi tulla jo aika piankin. Yritys tuntuu olevan nyt kova!


4 kommenttia:

  1. On se niin hurjaa miten nämä pienet vaan kasvaa niin hirmuista vauhtia! Tuo ymmärryksen lisääntyminen on musta varsinkin niin ihanaa, kun toisen kanssa pystyy jo pikkuhiljaa oikeasti kommunikoimaan, vauvan kasvu taaperoksi on kyllä ihmeellistä seurattavaa :)

    Hienosti sujuu jo kärryttely siellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Ihanaa ja myös vähän pelottavaa, että meidän pikkuinen kohta jo kävelee. Kommunikoinnin helpottuminen on mahtavaa, helpottaa arkea kummasti.

      Joo! Naureskelinkin, että juuri laitoin sulle kommenttia, että kärry ei ole löytynyt meillä vielä käyttöön. Näin ne tilanteet muuttuu:)

      Poista
  2. Hih ihana pikkuinen.♥
    Ja tuo vaihe on niin hauska kun sormella painellaan kaikkea mahdollista, sillä koskaan ei tiedä mistä lähtee ääni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikö olekin <3 Niin on, välillä aika hassunnäköistä touhua myös :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!