maanantai 30. maaliskuuta 2015

Parvekkeen päivitystä

Suunnittelimme jo viime kesänä, että rakentaisimme lavoista sohvan parvekkeelle. Mieheni varsinkin haaveili tarpeeksi pitkästä sohvasta, josta voi ottaa vaikka päikkärit kesähelteillä. Nyt ensimmäisten kevätpäivien rohkaisemana ryhdyimme hommiin. Tänään räntäsasetta katsellessa on kiva ihailla valmista tuotetta:P

Mieheni sai työpaikaltaan varsin hyvässä kunnossa olevia lavoja, joista rakensimme sohvan pohjan. Laitoimme pohjalle kolme lavaa päällekäin ja selkänojaksi lavat parvekkeen seinää vasten. Pylvään vuoksi viimeisistä lavoista piti leikata palaset toiselta reunalta pois.


Pylvään ja peräseinän välisssä oli kuitenkin juuri pari metriä välissä, joten ostamamme patja mahtui siihen ilman operointia. Ostimme Ikealta vaahtomuovipatjan, johon ompelin Ikean raitakankaasta päällisen. Selkänojan pehmusteeksi latoimme vanhan peiton kaksin kerroin ja peiton päälle vanhan valkoisen verhon, joka häviää tyynyjen taa varsin näppärästi. Peitto kuitenkin pehmustaa selkänojaa mukavasti ja peittää yläosan terävimmän kulman.


Halusimme tyynyjen olevan sen verran suuria, että ne peittävät selkänojan mukavasti. Ostimme Ikealta neljä kappaletta 65X65 kokoisia sisätyynyjä sekä kankaita näiden päälysiksi. Sujautin päälyset ompelukoneella ja avot, sohva oli valmis. Oikeassa reunassa on pari vanhempaa ja pienempää tyynyä. Voi olla, että sohva kaipaisi vielä tähän reunaan yhtä isompaa tyynyä varsinkin, jos sohvalla tahtoo pötkötellä usein koko pituudellaan. Vasempaan reunaan jäi pieni tila, jota voisi käyttää esimerkiksi sivupöytänä. Pitää katsoa, jos siihen teksisi vielä tasaisen pinnan vanerilla tms.

Jei, nyt on sohva valmis. Seuraavaksi on tarkoitus järjestellä lopuosaa parvekkeesta, jotta saadaan tila aivan valmiiksi tulevaa kesää varten.






4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!