tiistai 5. marraskuuta 2013

Älä osta mitään vaatteita -kokeilu

Tiedätte ehkä tunteen, kun kurkkaatte aamulla vaatekaappiin ja sieltä ei vain löydy mitään päälle pantavaa. Useimmiten tässä vaiheessa on jo kiire bussiin ja töihin. Ähkien ja puhkien tyhjennät puolet vaatekaappisi sisällöstä sängyllesi ennen kuin tyydyt johonkin ei niin itseä miellyttävään yhdistelmään.

Olen huomannut, että yksi helppo keino vältää yllä kuvattua pukeutumisstressiä on (jos ei lasketa sitä, että katsoo vaatteet illalla valmiiksi;) keksiä jotain muuta suurempaa ajateltavaa. Esimerkiksi remontoiminen on viimeisen parin kuukauden ajan vienyt ajatukset pois tältä tuskalta ja olen vain kiltisti napannut pari toisiinsa sopivaa vaatekappaletta kaapistani. Nyt, kun remontti alkaa olla jo paremmalla tolalla ja olen voinut pitää muutaman remontoimattoman päivänkin, niin vaatekaapin sisältö ei jotenkin enää tunnukaan niin mielenkiintoiselta. Hassua, eikö totta?

Pakatessani vaatekaappini sisältöä laatikoihin elokuussa koin selkeää ahdistusta siitä, miten monta laatikkoa tarvitsin vaatteitani varten. Vaatekaapissa määrä näyttää jotenkin huomattavasti vaatimattomammalta. Päätin silloin, että nyt loppui hulluttelu, näillä määrilla pitäisi pärjätä pitkän matkaa. Sovin silloin itseni kanssa, että en osta mitään uusia vaatteita ennen talven alennusmyyntejä. Tämä tarkoittaa noin viiden kuukauden shoppailupaussia.

Hui, toivottavasti en säikäyttänyt teitä;) Alkuaika on mennyt helposti remontin takia, mutta nyt alkaa se hankala viimeinen rutistus, kun elämään alkaisi mahtua muutakin ajateltavaa. Lisäksi joulu on tulossa, joten en voi enää vältellä kaikkia mainoksia ja liikkeitä. Tässä on kuitenkin vielä vajaa pari kuukautta jäljellä. Ehkä tätä tilannetta auttaa se, että voin kohta järjestellä vaatekaappini uusiksi. Samalla voi testailla uusia kompoja ja ehkä löytää jotain hauskoja uusia ideoita. Ehkä voisin myös vuokrata pöydän kirpputorilta ja tehdä tilaa uusille ihanuuksille:)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!