Kaksplus.fi

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kiipeilyä seinille

Pääsin eilen taas pitkästä aikaa sisäkiipeilemään Salmisaaren kiipeilyareenalle. Paikka oli osittain remontissa kesän ajan ja avautui uudistuneena syksyn korvalla. Varsinkin boulderoinnin puoli oli laajentunut huomattavasti. Nyt areenalta löytyy myös erikseen omat radat ja alue lasten käytöön.


Viime kiipeilykerrasta oli aikaa parisen kuukautta remontin takia ja sen kyllä huomasi:) Aloitimme kiipeilyn varsin helposta seinästä, jottei järkytys olisi liian suuri. Silti otteet hapuilivat aikalailla ja melkein tuntui, että jännitti olla niinkin korkealla. Myös kiipeilykengät tuntuivat todella epämukavilta jalassa ja ruttasivat isoa varvasta (kengät ostetaan n. 1 1/2 numeroa liian pieninä). Ihan puhtaasti en osoitetulla radalla pysynyt, mutta ilo oli kuitenkin aikamoinen, kun tartuin viimeiseen otteeseen. Jännitys ja kiipeämisen ilo saa kyllä hymyn huulille!

Seuraava rata menikin jo huomattavasti helpommin ja kolmannen kiipeäminen tuntui jo aika rennolta. Kengätkään eivät enää puristaneet samaan malliin. Keho alkoi selkeästi muistaa, että miten niitä ratoja oikein mennään, vaikkakin kaikki reitit olivat uusia elokuuhun nähden.

Huomasin, että eniten harjaannusta tarvitsen näppivoimien kehittämiseen. Isot ja syvät otteet tuntuivat mukavilta ja helpoilta, sillä niistä voi ottaa koko kämmenellä kiinni. Palikat, joista olisi pitänyt ottaa kiinni vain sormenpäillä, tuntuivat todella hankalilta. Myös sileät isot otteet tuottivat ongelmia, kun puristusvoimaa käsissä ei tuntunut löytyvän riittävästi.

Voimien lisäksi kiipeilyssä on erittäin tärkeää ajatustyö ja se, että osaa visualisoida sopivan tavan reitin kiipeämiseen. Se on yksi iso syy, joka tekee lajista mielestäni mielenkiintoisen. Jotain ratoja saa kiivetä useampaan otteeseen pääsemättä jonkin tietyn kohdan yli. Joskus sen sitten vain läpäisee, kun keksii sen oikean asennon ja reitin. Ongelmatilanteiden sattuessa ensilääkkeenä toimii usein se, että suoristaa itsensä ja nousee kunnolla kengänkärjille varpailleen, jolloin hahmottaa radan paremmin ja ehkä yltääkin siihen seuraavaan otteeseen.

Lajin loistava motivaattori on se, että omien taitojen kehittyessä voi itsensä haastaa vaikeammalle ja vaikeammalle ratatasolle. Radat on jaettu eri numeroin vaativuuden mukaan (4, 4+, 5a, 5b, 5c, 6a,...9a). Ennen taukoa olin kiipeillyt n. kerran vikossa vuoden ja kiipesin pääosin 5a ja 5b seiniä, joten haastetta vielä riittää:)

Palautuminen yhden illan aikana oli kuitenkin huimaa. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Myös varmistaminen ja kiipeilysolmun tekeminen menivät ihan vanhasta muistista. Nyt odottelenkin malttamattomana seuraavaa kiipeilykertaa;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi<3