keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Miten päädyinkään äidiksi?

Olen ollut äiti nyt kahdeksan kuukautta pienelle tyttärelleni. Välillä sitä pysähtyy miettimään, että miten pienen käärön olemassa olo on muuttanut minua. Millainen äiti minä olen? Mitenkäs kaikki alkoikaan?

Olen ja varsinkin olin aika menevä neitokainen. Levoton sielu. Ennen Pikku P:n syntymää en turhan paljon meidän sohvaa kuluttanut, vaan vietin suuren osan vapaa-ajastani suihkaillen eri puolilla. Liikuntaharrastuksia oli monelle illalle. Viikonloppuisin oli erilaisia viihderientoja. Raskausuutinen tulikin monelle lähipiirissä yllätyksenä. En ollut juuri antanut vinkkiä moisesta. Eräs kysäisi jopa, että oliko toivottu kaveri. Voin kyllä vastata, että kyllä!

Ms Raksa oman kodin lattiantasoitushommissa;)
Haave vauvasta kulki nimittäin mukanani pitkään. Olen pohjimmiltani pesänrakentajatyyppiä ja halusin kasata ensin sopivan pesäkolon, jonne voimme perheenä asettautua. Halusin, että kaikki on valmista ennen vauvan tuloa. Tämä tarkoitti ensin parin vuoden säästöaikaa omaa kotia varten. Tämän jälkeen oma koti piti remontoida vauvakuntoon. Naimisiinkin halusin ennen vauvaa. Tahdoin lisäksi saada hieman rahaa säästöön ennen vauvan syntymää. Halusin, että elämä on puitteiltaan kunnossa ja helpottamassa vauva-arkea, kun se koittaisi.

Toki ajattelin myös kolikon toista puolta eli halusin olla myös henkisesti aivan valmis elinikäiseen urakkaan. Punnitsin sitä, milloin minusta ei tuntuisi enää pahalta se, etten pääsee ulos yksin tai kaksin mieheni kansssa kovin helposti. Molempien vanhemmat asuvat kaukana, joten hoitoapua ei ole tarjolla kovin näpsästi.

Nyt parin viikon päästä hoitovapaalle siirtyessäni voin olla tyytyväinen suunnitelmalliseen luonteeseeni. Omaan silmää miellyttävässä ja toimivassa kodissa on ollut mukava olla pienen kanssa. Hieman on myös rahaa säästössä, joihin voi hoitovapaan aikana turvautua tarvittaessa.

Ajattelin raskaana ollessani, että palaisin töihin vuoden 2016 syksyllä. Tämä vaikuttaa edelleen hyvältä aikataululta. Silloin Pikku P on 1v4kk. Uskoisin, että hon pärjää silloin hoidossa hyvin. Silloin kaipaan jo itsekin töihin takaisin. Toki välillä nytkin tulee hetkiä, jolloin tahtoisi jo töihin. En kuitenkaan tahdo missata tulevia tärkeitä hetkiä Pikku P:n elämässä. Ennen syksyä hän ehtii oppia vielä monia ihmeellisiä taitoja!


Mutta miten olen itse muuttunut? Levoton olen edelleen. Minusta on ihanaa kierrellä Pikku P:n kanssa erilaisissa kerhoissa, tapaamisissa ja tapahtumissa. Ravintoloissa syöminen ja shoppailu onnistuu oikein hyvin pikkuinen seurana. Menojalkaa ei ole tarvinnut hirveästi hidastaa, paikat ja tapahtumat ovat vain hieman muuttuneet.

Välillä kaipaa luonnollisesti myös aikuista seuraa. Muutaman kerran olen käynyt tuulettumissa ilman P:tä. Se on muuten outoa, varsinkin alkuun on sellainen olo, että jotain puuttuu:) Toki välillä toivoisi, että pääsisi miehen kanssa kaksinkin jonnekin, mutta ehkä sekin aika tulee piakkoin. Onhan P jo aika iso tyttö.

Minkäslainen mamma minusta on kuoriutunut? Äitinä pyrin olemaan nauravainen ja en liian tiukkapipoinen. Koetan asettua pienen asemaan, kun mietin, onko joku asia hyvä niin vai näin. Olemme mieheni kanssa varsinaisia hassuttelijoita Pikku P:n seurassa. Meitä kuvaamaan ei sovi ollenkaan "Piiri pieni pyörii" laulun "vakavina seisovat, vallan niin kuin vanhemmat" kohta. Nähtäväksi jää, millainen rento hassuttelija Pikku P:stä näillä opeilla kasvaa.

ps. Suosittelen! Mammana olo on aikas huippua:)


2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!