torstai 5. huhtikuuta 2018

Miten kolme vuotta äitinä on muuttanut minua

Olen lähiviikkoina myynyt turhaksi käyneitä vauva-ajan tarvikkeita; Tripp Trappin turvakaukalon, tuplavaunujen vaunukopan sekä turhaksi jääneitä vauvanvaatteita sekä -leluja. Suurimman osan olen naputellut Toriin tai Facebook-kirppareille. Päälle viikko sitten eräs viimeisillään raskaana ollut nainen tuli hakemaan Tripp Trappin kaukaloa. Hän hehkui odottavan äidin onnea. Kasvoissa loisti se kaikki jännitys ja rakkaus tulevaa pientä kohtaan. Ja se ihana pesänrakennusvietti. Äitiyden tarve rakentaa kodista pienelle hyvä paikka elää ja asua. 

Jähmetyin hetkeksi ovelle katsomaan tätä näkyä. Omat muistoni lähes vastaavasta tilanteesta täyttivät mieleni. Olin silloin tosin vasta kuudennella kuulla ja ostamassa Bugaboon yhdistelmävaunuja. Muistan sen ihanan kihelmöivän onnen, että sain kosketella vauvoille tarkoitettuja esineitä oikeutetusti. Vaunut tulisivat pian meille käyttöön. Sinne sisään laitettaisiin ihka oikea vauva, joka olisi vain minun ja mieheni oma. Tajusin samalla myös miten pihalla silloin olinkaan kaikesta äitiyteen liittyvästä. Samalla ymmärsin miten paljon olenkaan kolmen vuoden aikana muuttunut. Itseltäni salaa.


Olen oppinut sen, että äitiydessä olet aina pihalla. Kun pääset kärryille nykyisestä kehitysvaiheesta, niin uusi on jo nurkan takana odottamassa. Ja ne uudet tilanteet tulee aina yhtä yllättäen! Ja ei, toisen kanssa ei pääse juurikaan helpommalla. Voit ehkä hieman arvioida milloin mitäkin on tarjolla. Lapset ovat erilaisia, joten eri vaiheiden voimakkuudet ja ilmenemismuodot voivat olla ihan erilaisia. Olet varmaan kuullut hokeman "Ei sinun siskosi koskaa noin tehnyt".

Minusta on tullut rauhallisempi ja kärsivällisempi. On faktoja, joita vastaan on turha taistella. On parempi opetella elämän niiden kanssa. Ulos lähteminen varsinkin talviaikaan kahden lapsen kanssa kestää. Ja kestää. Pigels on lähiviikkoina innostunut pukemisesta ja saattaa vetäistä talvikamineet varsin sutjakastikin päälleen. Tämän varaan ei kuitenkaan koskaan kannata laskea. Muuten huutaa kaikki. Maiskis on tasapuolisuuden nimissä päättänyt lähiviikkoina vihata pukemista. Hän osaa taivuttaa itsensä vaikka mille mutkalle, jotta toppis ei sujahda ylle. Pukeutumisaika on siis yhä vakio x=kauan.

Aikaa menee pukeutumisen lisäksi ruokailussa. Kyllä, meidän lapset viihtyvät ruokapöydässä. Pigels saattaa tyhjentää keittolautasta helposti kolme varttia. Myös potalla käyminen on oma riittinsä, kun ensin etsitään sopivat lelut ja sitten leikitään pissimisen lomassa. Pissiä pitää myös välillä houkutella, jotta se löytää tiensä ulos vatsan syövereistä. Mutta nämä kaikki on tiedossa. Kaiken ratkaisee se, kun muistaa varata tekemiseen riittävästi aikaa. Jos hermot alkavat vinkua liian kovaa, niin voi aina laskea kymmeneen ja ajatella mustaa. Yllättävää, mutta se oikeasti toimii!


En jaksa säätää enää kaikkea mahdollista turhanpäiväistä. Osaan suodattaa esiin tulleista tehtävistä ne tärkeimmät ja jättää loput omaan arvoonsa. Kokoaikaiseen siivoamiseen en ole koskaan suostunut. Nykyisin siistin suurimmat ongelmakohdat. Kunhan pöydät ja lattiat ovat ainakin iltaisin jotakuinkin tyhjät ja Maiskis ei saa mahaansa täyteen lattialla löytyvistä muruista. Keittiön kaappeja tai saunan lauteita en ole pessyt vuoteen. Ikkunoita tuskin jaksan pestä ennen lasten juhlia, mikä oli vielä viimekin vuonna ihan ehdoton juttu! Koulutehtävien tekoon uusi asenne on saattanut olla jopa hyväksi. Teen tehtävät hyvin, mutta en jää turhia viilaamaan. Arvosanat ovat vielä olleet nelosia tai vitosia, joten hyvä minä!

stressaan vähemmän kaikesta turhasta. Siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa. Tämä on pääosin vain hyvä asia. Stressasin ennen ihan turhaan ihan liikaa. Huomasin esimerkiksi muutama kuukausi sitten virheen puhelinlaskussa. Kirosin sitä pari kertaa mielessäni, mutta en kertakaikkiaan ehtinyt soittaa ja selvittää asiaa. Muutaman viikon päästä operaattori lähetti minulle korjauslaskun ja pahoitteli virhettä. No niin ja tuosta sitten olisin stressannut ja nostanut hirveän älämölön entisessä elämässäni.


En kestä enää hitautta. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka suunnittelevat pienintäkin kärpäslätkän heilautusta loputtomasti. Ei mulla ole sellaiseen aikaa! Tee jos teet tai ole tekemättä. Kerro sitten kuinka kävi! Isosisko on naureskellut, että siellä se #kahdenlapsenäiti taas heiluttaa nuijaa. Prioirisoin arjessa muutenkin varsin itsekkäästi perhekeskeisesti. Varsinkin koko perheen yhteinen aika on kortilla, se on todellista laatuaikaa. Oma jaksaminen ei tällä hetkellä veny jokapaikassa juoksemiseen, joten välillä on pakko sanoa ei. Se ystäviä ja sukua varmasti ihmetyttää! He ovat tottuneet siihen, että meidän perhe on aina ja koko ajan jossain. Emme todellakaan luuhaa keskenämme olohuoneen lattialla. Yhden lapsen kanssa tämä olikin näin, mutta toinen skidi on saanut meille jarrun päälle. Hetkellisesti. Odottakaa vaan, kun me taas päästään vauhtiin!

Kolme vuotta äitinä on siis tehnyt minusta kotona muhivan, kärsivällisen ja tarmokkaan kotiäidin? Ohhoh, ei kuulosta minulta!

Ps. Kannattaa lukea vertailun vuoksi postaukseni parin vuoden takaa, jossa kerron tunnoistani äitinä vuoden jälkeen.



18 kommenttia:

  1. Odotappas, kun lapsesi ehtivät murrosikään tai sen kynnykselle. Poika täytti tammikuussa 13, ja tyttö seuraa ensi vuonna perässä. Kaksi teiniä sitten talossa. Tosin rehellisyyden nimissä tyttäreni on jo täysi teini... Nimenomaan sitä kärsivällisyyttä, jota ei ennen äitiyttä ei ollut murto-osaakaan. Voin luvata kärsivällisyyden kasvavan (tosin se häipyy myös tarvittaessa yhtä nopeaan ja sitä taantuu (esi)teinin tasolle. Ruokailutilat kuulostaa tutulle. Meillä edelleen syödään hyvin - hyvin pitkään. Siitä oma blogini sai myös alun arki(paska)ruokaa, kun lapsille vaan ei mikään maistu ja kaikki kestää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä riittää hulinaa muutamaksi vuodeksi! Teini-ikä on oma lukunsa, onneksi minulla on aikaa vielä valmistautua. On siinä hitaassa ruokailussa puolensakin. Ravintolassa käynti on aika rentoa, kun molemmat viihtyy pöydässä :)

      Poista
  2. Todella mielenkiintoista luettavaa, itse olen äitiyden alkutaipaleella ja jo pienessä määrin noita muutoksia itsessäni olen huomannut esim. tuo kärsivällisyys on aivan eri sfääreissä kuin ennen pienokaista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kärsivällisyys on hyve, jonka toivotin lämpimästi tervetulleeksi. Parantaa vain persoonaani :)

      Poista
  3. Mikään ei muuta ihmistä niin paljon kun äitiys❤️

    VastaaPoista
  4. Hyviä pointteja! Miulla on 2,5v äitiyttä takana, ja on siinä jo jotain muutoksia aivan varmasti tapahtunut itsessä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muutokset tapahtuvat niin hitaasti, ettei niitä huomaa, jos ei pysähdy miettimään.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus. Pistää ajattelemaan asioita ihan erilailla tulevaisuutta ja mahdollista äitiyttä varten :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos siis haluat rautaiset hermot, hanki lapsia ;)

      Poista
  6. Pystyn samaistumaan oikeastaan joka kohtaan. Ja tuo ärsyyntyminen ihmisten hitauteen! Ei turhia jahkailuja. Päätökset tehdään ripeästi. Äitiys tosiaan on muuttanut ja kasvattanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! Ehkä äitiys muuttaa useimpia vähän samaan suuntaan.

      Poista
  7. Olipa kiva lukea tämä postaus ja miettiä samalla, miten itsekin on muuttunut näiden 12. äitivuoden aikana. Paljon! Toki olisin varmasti muuttunut ilman lapsiakin, mutta en luultavasti näin paljon enkä tähän suuntaan.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Millainenhan sitä olisikaan, jos lapsia ei olisikaan? Olisiko tullut paljoa muutosta kolmen vuoden takaiseen? Ei ainakaan niin vahvasti. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Mä koen ehkä yllättäenkin, etten ole ihan kamalasti muuttunut äitiyden myötä. Arki ja elämä on toki muuttinut täysin, enemmän kuin oletinkaan. Silti monta tutun kuuloista tilannetta ja pointtia tekstissäsi! :) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiys muokkaa varmasti eri tavalla. Toisia isommin kuin toisia :)

      Poista
  9. Kyllä äitiys vain muuttaa ihmistä monellakin lailla. Eikä sitä edes huomaa, ennen kuin oikeasti rupeaa miettimään, kuinka paljon oma ajatusmaailma on muuttunut lähtötilanteesta. Lasten kasvaessa huomaa etenkin ton kärsivällisyyden kasvavan - vaikka onhan nämä omatkin "isommat" vielä melko pieniä :D Mutta huomaa kyllä, että jankuttaminen ja perusteleminen ja keskusteleminen viedään jo eskarilaisen taholta ihan eri tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti! Pigels on aloittanut nyt kyselyvaiheen ja samaa kysellään usein montakin kertaa, jos ei oikein ymmärretä. Kiireessä meinaa pukata välillä hiki, kun koettaa keksiä avaavampaa tapaa selittää asia! Eskarilaiset kyselevät varmasti vielä enemmän ja hankalampia asioita.

      Poista

Kiitos kommentistasi!