maanantai 2. huhtikuuta 2018

5x3 Hyvää

Kaksi kaunista -blogin Neea haastoi minut positiivisuushaasteeseen. Pääsin pohtimaan, mitkä kolme asiaa ovat hyvää päivässäni, minussa, elämässäni, tänä vuonna sekä blogissani.


Kolme hyvää asiaa päivässäni


On puolipäivä ja olen jo saanut tehtyä ja palautettua koulutehtävän, jonka viimeinen palautus on tänään. Yli 12 tuntia etukäteen!

On maanantai ja vapaapäivä. Palasimme lasten kanssa eilen kotiin yli viikon mittaiselta perhekierrokselta Savosta. On mukavaa, että voi viettää yhden rauhallisen päivän koko perheen kesken kotona ennen kuin arki alkaa.

Sisarusrakkaus. Meidän pienet alkaa touhuta yhä enemmän yhdessä. Pigels sanoi juuri äsken Maiskiksen herättyä päikkäreiltä, että "On kiva leikkiä Maiskiksen kanssa".


Kolme hyvää asiaa minussa


Olen luotettava. Jos jotain lupaan, niin se myös pitää. Tämä on minulle kunnia-asia!

Minut on helppo saada innostumaan lähes kaikesta. Yleensä ei tarvitse pitkään suostutella, kun olen valmis mukaan ties vaikka mihin. Ei-rikollisten asioiden rajoissa tietenkin. Osaan löytää hyviä puolia useimmista asioista. En ole kangistunut fanittamaan esimerkiksi vain yhtä tiettyä musiikkityyliä, vaan lähes kaikki käy (jenkkien country on ehkä se pahin).

Osaan astua helposti toisen kenkiin. Hyvässä ja pahassa. Osaan katsoa maailmaa ja erilaisia asioita varsin monesta perspektiivistä. Osittain tämän vuoksi minä olen hyvä nykyisessä työssäni. Muut osastolaiset tietävät, että minulta saa aina apua ja puolueettoman mielipiteen. Välillä mietin liikaakin muiden mielipiteitä ja en halua lytätä mitään liian voimakkaasti. Koska kaikella on aina vähintään kaksi puolta. Harjoittelen koko ajan omien mielipiteideni tuomista selkeämmin ulos. Ei ole väärin omata mielipiteitä, mutta pitää olla valmis kuuntelemaan myös toisten. Ja mikä tärkeintä, joskus pitää osata myös vaihtaa kantaansa, jos huomaa olleensa väärässä.


Kolme hyvää asiaa elämässäni


Perhe. Mieheni on korvaamaton tukeni ja turvani, jota ilman en varmaan osaisi elää. Viisitoista yhteistä vuotta on hitsannut meistä aivan mahtavan voimakaksikon. Hänen kanssaan on hyvä kasvattaa kahta pientä elämämme keskipistettä<3

Ihanat ystävät. Kulunut vuosi on ollut jotenkin todella hektinen. Oma aika ja energia menee pääosin pienokaisten kanssa. On kultaakin tärkeämpää, että on ystäviä, joilta voi aina hakea lohtua ja vertaistukea hankalien hetkien yllättäessä. Ja vaikkei ehdi näkemään aina niin usein, niin juttu luistaa yhtä kotoisasti kuin aina ennenkin.

Saa olla ja elää lähes kuinka itse tahtoo. Se ei ole todellakaan maailmassa itsestäänselvyys. Varsinkaan naisena. 


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna


Olen päässyt taas juoksemaan. On parhautta viettää omaa aikaa hiljaisia ja rauhallisia metsäpolkuja juosten. Lenkillä ehtii myös järjestellä hyvin ajatuksia. Kuntokin on noussut raskauden jälkeen tosi nopeasti. Maaliskuu meni harmiksi suurelta osin flunssassa. Toivotaan, että kevät menee ilman flunssia, niin saan kuntoa hiottua tulevaa kisaa varten. Tavoitteenani on nimittäin juosta toukokuussa ekaa kertaa puolikas HCR:ssä. Aikatavoitetta ei kummemmin ole, kunhan maaliin pääsen:)

Aloitin viime vuoden alussa opinnot Haaga-Heliassa journalismin ylemmässä koulutusohjelmassa. Minulla uupuu vielä 10 opintopistettä, jotka on tarkoitus kerätä tämän kevään aikana. Kesäkuussa olen siis medianomi (ylempi amk).  

Lähdemme toukukuun lopulla Kaliforniaan lomamatkalle. Tätä odotan kuin kuuta nousevaa. Aurinkoa, erilaista touhuamista ja yhteistä aikaa perheen kanssa. Paras palkinto HCR:n ja koulun suorittamisesta. Sen voimin jaksaa myös palata elokuussa takaisin töihin.


Kolme hyvää asiaa blogissani


Bloggaaminen on minulle loistava tapa selvittää ja lokeroida askarruttavia asioita ja haasteita. On ihana, että lasteni kehityksestä jää tarinoita talteen. Oma muisti kun ei aina kovin pitkälle tunnu kantavan. 

On mukava seurata omaa kehitystä blogista. Miten omat tekstit ovat parantuneet ja kuvien laatu parantunut. Bloggaaminen haastaa koko ajan kehittämään taitojani, jotta tulen entistä paremmaksi. Saan oppia koko ajan uutta!

Ihanat toiset bloggaajat ja lukijat. On ihan parhautta antaa ja vastavuoroisesti saada vertaistukea sekä kommentteja postauksiin. Näin tietää, että ei ole ongelmien kanssa yksin ja toisaalta voi jakaa onnistumisia ja elämän iloja muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. 


Kolme bloggaajaa, jotka haastan vastaamaan


Askeleita-blogia kirjoittaa kahden pienen lapsen äiti Terhi. Tutustuin Terhin blogiin odottaessani Pigelsiä. Hänen lapsensa ovat aika samanikäisiä kuin omani, joten myös lasten kuulumisia on hauska lukea. Muutenkin Terhi kirjoittaa mukavan suoraan omista tunnoistaan ja fiiliksistään sekä jakaa omia oivalluksiaan lapsiperheen arjessa.

Kauniita onnen hetkiä -blogin Janni on kolmen lapsen äiti ja odottaa neljättä syntyväksi toukokuussa. On mukava lukea heidän arjestaan ja Jannin omista ajatuksista. Postauksia on monista tutuista aiheista, kuten taaperon taantumisesta vauvaksi. On mukava lukea myös, millaisia haasteita on ehkä odotettavissa, kun omat lapset kasvaa.

Eat Hoop Love -blogin Jerina on kaksivuotiaan tytön äiti. Hän kirjoittaa elämästään taaperottaren äitinä ja sirkustaiteilijana. Blogissa esitellään myös raikkaita ruokaohjeita. Jerina päivittää Instaa ahkerasti ihanilla kuvilla. 



16 kommenttia:

  1. Näitä on aina kiva lukea, positiivisia juttuja :)
    Itsekin tein tän, teki hyvää keskittyä hyviin asioihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli myös mukava tehdä! Kivoka vastauksia sullakin, kävin vakoilemassa. Tuli hyvä mieli😊

      Poista
  2. Ihanan positiivinen ja hymyn huulille tuova postaus! Pitäisi itsekin tehdä tämä.
    Elämässä on paljon hyviä asioita, jotka voisi kirjoittaa ja jakaa muille.
    Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan totta, aitoa positiivisuutta, ei voi koskaan olla liikaa. Kiitos samoin, ihanaa viikkoa😊

      Poista
  3. Positiivisia juttuja ei ole koskaan kyllä liikaa blogi/some maailmassa. Tätä oli ilo lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa mieltä, harvoin marisen blogissani. Elämää on mukavampi katsoa ilon kautta😊

      Poista
  4. Itsekin olen noita positiivisia asioita listannut ja lähiaikoina blogiinkin ovat tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kivaa! Mukava lukea, millainen lista sinulle tulee😊

      Poista
  5. Ooh, medianomi oli pitkään mun unelma-ammatti! :-) Tällä hetkellä unelma-ammatti on kätilö, mutta haaveilen siitä vaan salaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveita on aina hyvä olla. Kun oikein haaveilee, niin joskus ne saattaa toteutua😉

      Poista
  6. Mahtavia, positiivisia asioita! :) tykkäsin itsekin tehdä tätä, tää pitäisi tehdä varmaan vähintään mielessä joka päivä koska tuli aika kiva fiilis siitä kun mietti niitä hyviä asioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Joka päivässä on kaikkea kivaa, kun muistaa kaivella ne esiin😊

      Poista
  7. Näitä postauksia on aina kiva lukea :) Ja hei mahtavaa miten oot jaksanut suorittaa koulua tossa arjen keskellä! Toisaalta se varmasti antaa paljon voimaa, kun saa miettiä koulujuttuja. Itsekin suoritin tradenomin tutkinnon loppuun esikoisen vauvavuoden aikana. Ja mäkin oon muuten savosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vauvavuoden ja opiskelun yhdistämisessä on oma ideansa. Saa 'pakosti' välillä omaa aikaa😊. Sähän sen tiedätkin, kun olet samoin tehnyt! Mahtia, savolaisuus on aina in😊

      Poista

Kiitos kommentistasi!