keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

38. raskausviikko

Nyt on 38. raskausviikko ohi. Laskettuun aikaan on siis kaksi viikkoa. Suurin osa vauvoista syntyy kahden viikon säteellä molemmin puolin lasketusta ajasta eli jännällä alueella ollaan. Syntymään voi olla parista päivästä kuukauteen, on siinäkin vielä toisaalta haitaria!

Alla kuvaa hylkeistymisestäni tähän saakka. Vatsa on tämän viikon aikana painunut hieman lisää, joka vaikuttaa myös edelleen vessakäynteihin. Herään nykyisellään kahdesta kolmeen kertaan vessakäynnille yöllä, kun aiemmin riitti yksi visiitti klo 2-3 aikoihin yöllä. Nyt on ilmaantunut myös menkkamaista jomotusta, joka on häirinnyt vajaan viikon välillä enemmän ja välillä vähemmän. Myös pientä vihlontaa on tuntunut välillä mahassa. Nämä ovat varmaankin ensimmäisiä selkeämpiä merkkejä lähestyvästä synnytyksestä.

Mammajooga oli tauolla pääsiäistä edeltävän viikon, joten koetin korvata liikunta-aukkoa kävelemällä enemmän. Ilmat eivät ole olleet tähän kaikkein parhaimmat, mutta toisaalta räntäsade virkistää ihan kivasti, kun on vain vedenpitävät vaatteet päällä. Kun vain saa itsensä raahattua ensin sinne ulos:)

Eilen olikin mukava päästä taas joogaamaan. Tunti tuntuu vielä mukavalta, tempo on kuitenkin aika rauhallinen. Tunnin aikana saa mukavasti avattua koko kehon ja varsinkin lantion alueen jännitteitä. Hieman meinaa tosin hiki nousta pintaan joissain liikkeissä, jota en aiemmin huomannut. Vaikuttaisiko tähän raskauden aikana kertyneet lisäkilot vai vain lähestyvä synnytys?


Tällä raskausviiikolla on ollut tylsää. Emme suunnitelleet pääsiäiselle mieheni kanssa sen kummempia menoja. Aika meinasikin välillä käydä pitkäksi. Mitä tehdä, jos kaupat ovat pääosan ajasti kiinni (ja oikeastaan ei tarvitsekaan mitään), kirppareitakaan ei jaksa loputtomasti kiertää ja ei nyt joka päivä voi käydä syömässä? Pidemmän liikuntasuorituksetkaan eivät ole mahdollisia.

Kaivelimme myös pyörät varastosta ja testasimme niiden kuntoa talven jäljiltä. Kävi kuitenkin niin kuin pelkäsinkin eli maha oli liikaa polkemisen tiellä. Nyt olisi kätevä, jos omistaisi perinteisen mankelin. Olen hybridini päällä sen verran kaksin kerroin, etteivät jalat mahdu pyörimään normaalisti. Harmillista sinänsä, sillä muuten satulan selkään hyppääminen tuntui ihanalta. Pyörän selässä tulee aina mukavan vapaa olo. Noh, eihän tuo maha enää pitkään edessä ole.

Innostuimme pääsiäisvapaiden lopulla leipomaan  molempien lapsuudenaikaisia Savolaisia herkkuja kuten karjalanpiirakoita, lohikukon ja mustikkakukon. Näitä puuhatessa aikaa kuluikin mukavasti. Piirakoita olemme tehneet aiemminkin, mutta lohikukko oli muistaakseni toinen yritys. Sekin onnistui erittäin hyvin! Kukon pohja ei vuotanut, mutta jäi tosin hieman kovaksi. Luultavasti jätimme taikinan pohjan osalta liian paksuksi ja toisaalta emme kukon uunista otettuamme tajunneet voidella pohjaa. Nämä pitää laittaa muistiin seuraavaa kertaa varten.

Karjalanpiirakoita.
Lohikukko, lisänä possua kosteutta tuomassa.
Jälkkäriksi mustikkakukko.
Raskauden aikana on tullut usein mietittyä omaa lapsuutta ja mikä silloin oli mukava tehdä. Myös kaipuu lapsuuden ruokiin on kasvanut. Viimeisimpien kuukausien aikana on tullut tehtyä usein mm. makaroonilaatikkoa ja kinkkukiusausta. Selkeästi myös pääsiäisen Savofest oli oire pesänrakentamisesta:)

Vauva oli pääsiäistä edeltävän perjantain ja lauantain varsin vähäliikkeinen ja kun sunnuntaina aamustakaan ei herättelyjen ja imelän nauttimisen jälkeen saatu liikkumaan suuremmin, niin päätimme piipahtaa Kättärin päivystyksessä tsekkaamassa tilanteen. Soitettuani sairaalaan hoitaja pyysi tulemaan heti paikalle ja pääsimme heti kätilön hoiviin sairaalassa.

Hän laittoi anturit mahalleni ja kertoi, että seuraa vauvan sydämen toimintaa tunnin ajan. Saman aikaa minun tuli laskea vauvan liikkeitä. Vauva innostuikin seurannan aikana pitämään rundia ja liikkeitä tuli rutkasti yli vaadittu 10 kappaletta tunnin aikana. Myös sydänkäyrä näytti kuulemma todella hyvältä. Hieman ehkä turha käynti, mutta rauhoitti kyllä mukavasti mielemme. Tulipahan testattua Kättärin päivystys. Sanoisin, että erittäin mukava ja nopea palvelu! Ei kätilökään vaikuttanut olevan yhtään pahoillaan, vaikka olimme selkeästi hieman ylihätäilleet. Seuraavan yön nukuinkin erityisen hyvin:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!