tiistai 15. joulukuuta 2015

Juustokeksejä pikkujouluihin

Meillä oli viime viikolla yhden mammakerhon pikkujoulut ja samalla tämän syksyn viimeinen tapaaminen. Pikkujoulut pidettiin nyyttärihengessä. Pöytä notkuikin kaikesta ihanasta imelästä ja suolaisesta.

Olen itse enemmän suolaisen kuin imelän ystävä. Imetys on tehnyt tähän ison poikkeuksen ja luonut minusta varsinkin ison pullahiiren. Pikku P on syönyt kiinteitä nyt kuukauden. Tämä alkaa ehkä pikkuhiljaa näkymään myös rintamaidon menekissä. Tissiä ei kaivata ihan niin montaa kertaa päivän aikana. Tämä on taas vaikuttanut myös minun ravinnontarpeeseeni. Enää ei ole aivan koko ajan nälkä ja toisaalta tuo makeantarve ei ole enää niin vahva. Ehkä.

Tämä sivuhuomautuksen saattelemana päädyin tekemään nyyttäreille suolaista hyvää. Tarjolle oli tulossa jo piirakoita sekä patonkia. Ajattelinkin kokeilla leipoa suolaisia keksejä. Googletin ja valikoin lopulta tämän hesarin juustokeksien ohjeen. Nopea tehdä ja ei vaadi montaa raaka-ainetta. Ja eihän lopputulos voi olla huono, jos pääraaka-aineet ovat juusto ja voi?


Kekseistä tuli ihan kelpoja ja maistuivat hyvin nyyttäreissä. Keksit toimisivat varmasti hyvin esimerkiksi ilmakuivatun kinkun ja viikunahillon kanssa tarjottuna. Meiltä puuttui kinkku, mutta rouskuttelimme yli jääneet keksit kotona hillon kera.


2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!