Synnytys numero kaksi

Kirjasin ylös huomenna päivälleen kolmen kuukauden takaisen toisen synnytykseni kulun. Tämä alkoikin jo olla viimeisiä hetkiä, kohta alkaisi yksityiskohdat hämärtyä.

Esikoinen syntyi melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Silloin odotin tytön syntyvän enemmänkin etuajassa. Viimeiset pari viikkoa olivatkin tooodella pitkät. Toisen kohdalla asennoiduin siihen, että ylitse menee. Pojan laskettu aika oli pari päivää isosiskon syntymän jälkeen eli 5.5. Suunnittelin tarkoituksella tekemistä myös lasketun ajan jälkeen, jottei aika kävisi pitkäksi. Ajatuksena oli pitää muun moassa Pikku P:n synttärit päivää pojan lasketun ajan jälkeen, mutta toisin kävi...

Juhlimme Pikku P:n virallista syntymäpäivää perheen voimin menemällä Linnanmäelle iltapäivästä miehen työpäivän jälkeen. Sattui ihana aurinkoinen keli. Oli toukokuun kolmas päivä, joten laitteisiin ei ollut juuri jonoa. Ehdimme käydä parissa tunnissa kaikissa tytölle sopivissa ilmaisissa härveleissä. Tytön mentyä nukkumaan järjestelimme olohuoneen lelunurkkaukseen tilaa Pikku P:n syntymäpäivälahjalle eli nukkekodille. Kääntelimme kaappeja ja teimme siivousta. Lahja oli tarkoitus tuoda esille syntymäpäiväjuhla-aamuna, sillä lahjaan osallistunut mummo tahtoi olla mukana lahjan annossa. Järjestelyn jälkeen yhdentoista kieppeillä olimme mieheni kanssa molemmat ihan poikki. "Nyt vaan vesssaan ja nukkumaan" ajattelin. Pönttöön kolahti kuitenkin limatulppa ja ensimmäiset kevyet supistukset ilmaantuivat hetki sen jälkeen.

Sanoin miehelleni, että katsopa vaan, tästä se taitaa synnytys alkaa. Mieheni naureskeli, että ei kait nyt vielä, eiköhän mennä nukkumaan. Köllöttelin puoliunessa sängyssä pari tuntia, mutta sen jälkeen täytyi todeta, että ei tässä enää nukkumaan kykene. Herätin mieheni ja totesin, että kyllä nyt on tosi kyseessä. Supistukset eivät siinä vaiheessa olleet vielä kovin tiheitä tai kovia, joten mieheni lähti ensin viemään tyttöä ystävällemme. Hän asuu sen verran kaukana, että matkaan meni yöaikaankin puolisentoista tuntia. Toki kehällä oli juuri silloin kaikenlaista tietyömaata, jotka hidastivat menoa. 

Olin odotusajan välillä suihkussa ja välillä kävelin ympäri asuntoa kauratyynyn kanssa. Samalla otin aikaa supistusten kestosta ja välistä. Kun mies palasi vientireissulta, soitin Kättärille, että voisin tulla synnyttämään. Sairaalalle selvisimme noin klo 3.45. Alkututkimuksessa olin kolmisen senttiä auki. Ei mikään hurraa-alku. Odotin melkein, että kätilö sanoo, että voit lähteä vielä kotiin. Mielessä kävi, että mikä vaiva, kun tyttökin vietiin turhaan hoitoon.

Kätilö jätti minut käyrille sängylle makaamaan. Supistuskivut kohosivat kätilön lähdettyä pian niin koviksi, että soitin hälytyskelloa. Kätilö ehdotti, että menisin hetkeksi suihkuun. Hän toi myös jumppapallon suihkuun. Kokeilin olla ensin jumppapallon päällä suihkussa, mutta pian muljahdin sen päältä ilkeästi pois. Tämän jälkeen seisoin suihkussa ja kumarruin supistusten aikaan. Suihkussa ehdin olla ehkä vartin, jonka jälkeen pyysin taas kätilön paikalle. Kivut alkoivat olla jäätävät. Kätilön tultua huoneeseen huomasin, että suihkuveden lisäksi vuosin lapsivettä. Kätilö antoi minulle ilokaasua ja teki uuden alatutkimuksen. Tässä vaiheessa olin 6-7 senttiä auki. 

Pyysin epiduraalia, jota kätilö alkoikin valmistella. Viitisen minuuttia myöhemmin minua kuitenkin alkoi ponnistuttaa. Sanoin kätilölle, että nyt taitaa jo olla epiduraalin kohdalla myöhäistä. Kätilö kurkkasi ja totesi saman. Ponnistusvaihe oli käynnissä. Mies oli ollut hetken lämmittämässä kauratyynyä mikrossa. Ilme oli aika jännittynyt, kun hän tuli huoneeseen ja tajusi, että nyt ollaankin jo ponnistamassa!

Ponnistusvaihe kesti parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen syntyi hiljainen poika. Yritin kurkkia alas ja kyselin, miksei se sano mitään? Kätilöiden jännittyneistä ilmeistä ja hätäisistä liikkeistä näki, että nyt jotain oli pielessä. Toinen kätilö koetti leikata napanuoraa. Vanhempi kätilö ehti hänelle kivahtaa, että kiirehdi nyt, että saadaan hoitoon. Olin ihan kauhuissani, en tajunnut ollenkaan, mitä tapahtuu. Hetken päästä kätilö kiidätti lapsen huoneesta. Vanhempi kätilö selitti, että vauva on 'säikähtänyt', joten tarvitsee vähän lisähappea. Tämän vuoksi toinen kätilö vei vauvan viereiseen huoneeseen. Hetken päästä vanhempi kätilö totesi, nythän sieltä itku jo kuuluukin. Minä en kuullut mitään, odotin vain, että milloin saan nähdä pienen ja todeta itse kaiken olevan kunnossa.

Vanhempi kätilö lähti perässä katsomaan pientä ja otti mieheni mukaansa. Minun seurakseni hälytettiin kätilökokelas, jottei minun tarvinnut jäädä yksin huoneeseen. Kokelas selitti saman asian minulle vielä uudestaan ja alkoi sitten tarkkailla kulmat kurtussa istukan irtoamista. Tunsin kuinka sisältäni hulahti yhtäkkiä paljon verta. Kokelas vaikutti panikoivan, vaikka koettikin peitellä sitä. Onneksi molemmat kätilöt tulivat silloin mieheni ja pikkuisen kanssa huoneeseen. Sain rakkaan vastasyntyneen syliini ja mahdollisuuden todeta itse kaiken olevan kunnossa. Kaveri halusi heti tissimaitoa, joten koville otti synnytys hänellekin<3

Kätilö kirjasi istukan irtoamista odotellessa pojan syntymäajaksi 4.5. klo 5.34. Tämä oli sen hetkinen aika, joten todellinen syntymähetki oli ehkä viitisen minuuttia aiemmin. Sairaalaan saavuttuamme kaveri syntyi siis noin tunnissa ja kolmessa vartissa. Varsinaista kestoa synnytykselle tuli päälle kuusi tuntia. Varsin nopeaa toimintaa! Kätilö selitti myös tarkemmin, että tämä "säikähdys" johtui juurikin nopeasta synnytyksestä. Kaverille jäi lapsivettä keuhkoihin, joka piti sitten imeä pois. Lisähappea ei tarvinnut kuitenkaan enempää antaa, kun hengitys alkoi kulkea sen jälkeen normaalisti. Saturaatioarvot olivat myös pienellä oikein hyvät. Tämä kertoo siitä, että happi kulkee toivotusti. Painoa kaverilla oli 3 514g ja pituutta 51 senttiä. 

Lopulta istukat irtosivat ja tulivat ulos. Ehdin jo tätä tovin jännittää, sillä viimeksi melkein jouduin leikkaukseen, kun istukka ei meinannut lähteä liikkeelle. Kätilöt laskivat niitä ja totesivat ihmetellen, että "kyllä, kolme istukkaa!". Itse en niitä kovin tarkkaan nähnyt, mutta mies sanoi myöhemmin, että kaksi oli isoa ja yksi selkeästi pienempi. Todella jännittävää, sieltä olisi oikeasti voinut tulla kolmoset! Ei sillä, yksi lapsi kerrallaan on ihan riittävä tahti minulle.

Paikattavaa ei ollut, yhtään repeämää ei tullut! Verta menetin reilusti, lähemmäs 1,5 litraa. Olo oli silti varsin pirteä. Menetin ensimmäisen synnytyksenkin kohdalla paljon verta ja myös siskolleni on käynyt näin. Tämä näyttää olevan perheen ominaisuus. Tästä huolimatta hemoglobiini on noussut nopeasti hyvälle tasolle.

Muistan sairaalassa suihkussa ollessani pahimpien supistusten aikaan miettineeni, että kuka idiootti tähän lähtee vielä uudestaan? Kun tietää, miten helkatisti supistukset sattuvat. Pari tuntia synnytyksen jälkeen olo oli kuitenkin pirteä ja energinen. Voittanut olo! Tein sen ja vieläpä oikeastaan ilman kivunlievitystä. "Oikeastaan aika kivaa, millos otetaan uusiksi?" Loppujen lopuksi olin tyytyväinen, etten saanut epiduraalia. Ilokaasuakin ehdin ottaa vain pari hönkäisyä. Ponnistusvaiheessa löysin oikean ajan ponnistaa paremmin, kuin ensimmäisellä kerralla. Olettaisin, että se oli helpompaa ilman epiduraalia. Suurin kipu oli jo kuitenkin kadonnut avautumisvaiheen päätyttyä. Synnytyksen jälkeen en myöskään ollut niin pöllyssä.

Pääsin sairaalasta synnytystä seuraavana aamuna eli vuorokauden päästä. Olisivat pitäneet vielä toisen yön, koska menetin synnytyksessä paljon verta. Useamman istukan takia oli myös isompi riski, että kaikki niiden osat eivät tulleet ulos. Ilmeisesti myös oltiin hieman varuillaan, josko sisääni olisi jäänyt vielä verta. Mahaani paineltiin istukan irtoamisen jälkeen niin monta kertaa, että yök. Se sattui aina ihan hirveästi ja aina sieltä tuntui valuvan vielä jotain. Palautuminen meni kuitenkin ongelmitta ja nopeasti, joten kyllä sieltä lopulta kaikki oleellinen näytettiin saavan pois.

Olin tyytyväinen, ettei minun tarvinnut jäädä sairaalaan pidemmäksi aikaa. Pikku P ei ole ollut minusta erossa aiemmin noinkaan pitkään, joten ikävä oli molemmin puolin jo kova. En voi myöskään myöntää tykkääväni olla sairaalassa, vaikka näin jälkikäteen ajatellen minulla on sairaalassa olosta pääosin vain mukavia muistoja. Kättärillä tarjotaan myös varsin hyvää ruokaa ja sitä on saatavilla varsin tiheään. Vuorokausi sairaalassa meni nopeasti. Muistelessa, miten tällaista pientä oikein hoidetaan ja muutenkin uuteen tulokkaaseen tutustuessa. Iloitsin monta kertaa hyvästä kunnostani, jotta jaksoin hyvin hoidella pikkukaveria. Kättärin käytännöt olivat parin vuoden takaa tuttuja, joten olin toimissani ihan vanha tekijä. Jälkikäteen mietittynä olisi voinut olla hyvä huilata sairaalassa se toinenkin yö. Kotona vauhti oli ensimmäisinä viikkoina aika kovaa, vaikka mieskin oli kotona.

Palautuminen synnytyksestä meni ensipäivinä eri kevyesti ensimmäiseen synnytykseen verraten. Kun repeytymiä ei ollut, istuminen onnistui heti. Muutenkin touhuaminen oli aikalailla kivutonta. Miehen äiti naureskeli, että ei synnytys kovin pahoja jälkiä ole voinut jättää, jos vajaa viikko sen jälkeen pystyin laskemaan HopLopissa mäkeä tyttäreni kanssa:)

Nyt meidän perheellä on varsinainen synttärikimara toukokuussa. Pikku P on syntynyt 3.5. ja Pikku M sekä mieheni 4.5. Mieheni on jo kovasti suunnitellut isoja yhteisiä synttärikemuja, kun he täyttävät samana vuonna 50, 20 ja 18 vuotta. Katsotaan, mitä jälkikasvu on tästä suunnitelmasta lähempänä mieltä;)

ps. Ensimmäisen synnytyksen kertomus löytyy täältä.