lauantai 18. heinäkuuta 2015

Pikkuisen ensimmäinen ulkomaanmatka

Kävimme Pikku P:n kanssa tämän viikon alussa lomailemassa pari yötä Tallinnassa. Pikkuinen viihtyi ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan oikein hyvin. On varsin helppoa matkustaa noin pienen kanssa, kun ruoka on aina syömävalmiina tarjolla. Myös kaupunkia tuntee sen verran, että osaa suunnistaa hieman hoitohuonetta etsiessä. Mitäpäs muuta pikkuinen tarvitseekaan?


Laivamatkat menivät pikkuiselta pääosin nukkuesssa, mutta ehti hän hieman vilkuilla laivan interiööriä.


Vaunuissa ja sylissä kulkemisen lisäksi tytsy pääsi välillä treenaamaan hotellin lattialle. Olihan kääntyminen sen verran suuri hitti nyt kun se oli opittu! Kaveri yllätti vanhempansa kääntymällä toisena matkapäivänä myös mahaltaan takaisin selälleen oikean kyljen kautta. Kaveri osaa siis nyt kieriä oikealle pidemmällekin. Tämä onkin pitänyt muistaa tyynyttämällä ympäristö, jos kaveri jää esimerkiksi nukkumaan meidän parisänkyyn yksin.




Pikku P on yleensä varsinainen auringonpaiste juuri herättyään. Mieheni napsi tytöstä muutaman näytteen ensimmäisenä hotelliaamuna. Eikö olekin valloittava? Pikkuista ihailtuaan vanhempienkin on helppo aloittaa päivä hymyssäsuin<3



"Äitii, noloo!"




Yksi matkan kohokohdista oli visiitti Patarein vankilamuseoon. Paikassa oli paljon katseltavaa. Museokäyttöön oli siistitty varsin iso osa rakennuksesta ja tiloja ei ollut siistitty "liikaa". Parasta antia oli ehdottomasti operaatiohuone, josta oli pakko lavastaa kuvia pikkuisen kanssa;) Sienille ja kokonaisiin huoneisiin oli myös rakennettu ja maalattu erilaista taidetta kävijöiden iloksi. Naureskelimme, että tämä oli aika hyvä hetki vierailulle museoon, sillä itse liikkuvan lapsen kanssa paikka voi olla hieman haasteellinen!


Tallinna on nykyisin tulvillaan kivoja ruokapaikkoja. Herkuttelimmekin koko matkan ajan:) Viime visiitistä mieleeni jäi F-Hooneen tautisen hyvä creme brulee, jollainen piti saada tälläkin kertaa!


Paluumatkalla väsynyt kulttuurimatkailija otti levon kannalta.

Matka oli oikein onnistunut. Pienen kanssa matkustaminen ei mielestämme tuottanut juuri lisävaivaa. Päinvastoin oli mukava kärräillä kaveria pitkin Tallinnaa ja näytellä paikkoja. Seuraavan kerran koetamme kyllä muistaa ottaa mukaan kantoliinan, sillä vanhan kaupungin mukulakivet ovat hieman ikävä paikka rattaiden kanssa.


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!