Suuntasimme aluksi Suomenlinnaan, joka oli vielä aamupäivästä verhoitunut mystisen sumuverhon taa. Tunnelma ja maisemat olivat hauskan satumaisia ja Kustaanmiekan perukoilla maisema oli jopa hieman muumilaaksomainen:)
Ennen Suomenlinnan lautalle kipuamista piti toki tutustua hetki
Kauppatorin tarjontaan. Minun mahastani löytyy tilaa yhdelle
munkkipossulle ja osa joukosta napsi paistettuja muikkuja. Hauskoja
torieväitä.
Ihailimme myös hetken täksi kesäksi Katajanokalle pystytettyä maailmanpyörää.
Saaressa ollaan!
Bongasin saarelta hauskan designliikkeen, jossa olisi löytynyt ostettavaa. Hauskoja lasiesineitä ja vekkulihame, joka olisi todennäköisesti helteillä mukavan vilpoinen päällä
Tyydyimme tällä kertaa katsomaan ainoastaan Suomenlinnan kesäteatterin ovea, sillä olimme suuntaamassa illalla Mustikkamaalle näytökseen. Liisa kyllä kiinnostaisi, ehkä myöhemmin kesällä?
Saaren suurimpia nähtävyyksiä on yllä oleva kuninkaanportti. Aika majesteettista.
Suomenlinnan jälkeen otimme vauhtia Kompassitorilta Helsingin
jäätelöhtehtaan kioskilta ja lähdimme siitä katsomassa Sibliusmonumenttia.
Nolottaa, mutta täytyy myöntää, etten ole sinne vielä tätä ennen
eksynyt. Kyllä oli jo korkea aika. Monumentti on oikeasti hieno ja
näkemisen arvoinen!
Illan päätteeksi kävimme katsomassa Mustikkamaalla Ylioppilasteatterin Maratonmusikaalin. Esitys oli ihan viihdyttävä. Juoni ei ehkä ollut vahvimmasta päästä, mutta näytelmään oli luotu joitakin mielenkiintoisia hahmoja. Tauolla tarjottiin itse tehtyjä korvapuusteja sekä paistettua makkaraa. Pulla teki kauppansa, omomom.
Kuva: Ylioppilasteatteri |
Sunnuntaina vieraiden lähdettyä kävimme Sandrossa brunssilla parin kaverin kanssa. Tarjonta oli mielestäni oikein hyvä. Salaattipöytä oli monipuolinen ja erilaiset tahnat olivat maukkaita. Lämpimässä pöydässä tarjoiltu kana varsinkin oli herkullista. Tulihan sitä myös muutama kakkupala maistettua;) Mielestäni mukava ja erilainen brunssi. Mieheni olisi odottanut laajempaa yrttien käyttöä. Sunnuntain kruunasi hetki terassilla lämpimässä auringonpaisteessa. Ny o kesä:)
Keäistä viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!