Maiskiksen kolme kuukautta unikoulua: vihdoin meillä jotakuinkin nukutaan!

Ensimmäiset kuusi kuukautta Maiskis nukkui tiiviisti äidin kainalossa. Yöheräämiset oli helppo kuitata tumppaamalla tissi suuhun. Hän söi oman aikansa ja jatkoi sitten tyytyväisenä uniaan. Maiskiksen yökäyttäytyminen muuttui kuin salamanisku puolenvuoden rajapyykin jälkeen joulukuun alussa. Levottomuus yöllä lisääntyi. Heräämisiä saattoi tulla yön aikana kymmenen. Tissiä haettiin joka kerta, mutta se ei kuitenkaan tuonut lohtua. Teki mieli treenata konttaamista, istumista ja isän selän päällä kiipeilyä. Kuitenkin nukutti vietävästi. Kun poikanen sai viimein unenpääsä kiinni, niin pieni äidin tai isän liike tai siskon peiton kahina saattoi herättää toisen. Ja sitten sama tohina alkoi taas alusta.

Nukutimme pojan pitkään yöunille kantoreppuun, josta siirsimme hänet sitten omaan sänkyyn. Maiskis koisi omassa sängyssä tyytyväisenä alkuyön. Puolivuotta täytettyään hän kuitenkin alkoi herätä siihen, kun me vanhemmat kömmimme makkariin. Se oli jotenkin tosi tylsää, kun ei saanut edes alkuyötä nukkua rauhassa. Pieni nukkuu minun kainalossa varsinkin alkuyön niin lähellä, että sen puolen käsi ja olkapää alkoivat olla aika jumissa. Toki vaihtelimme miehen kanssa puolta, jotta Maiskis ei nukkuisi joka yö samalla kyljellä. Kuitenkin oikea käsi joutuu muutenkin kovemmalle ja reistaili siksi enemmän. Kannan mm. Maiskista aina oikealla puolella, sillä olen vasuri. Toisin päin ei vain osaa samalla tehdä mitään.

Katselimme levottomia öitä joulukuun ja päätimme palattuamme joulun vietosta maalta, että nyt tälle unihommalle tulee tehdä jotain. Varsinkin äiti ja poika, mutta myös isä ja tytär kaipasivat levollisempia öitä. Lähdimme purkamaan tilannetta osissa. Aluksi halumme opettaa Maiskiksen nukahtamaan omaan sänkyynsä. Maiskis sai tulla edelleen viereeni, kun heräsi yöllä meidän ollessa sängyssä.

Kantoreppu jäi nurkkaan ja sen sijaan aloimme tassutella pientä pinnikseen. Tyrkytimme unikaveria, mutta seuraksi sänkyyn kelpasi vain tutti. Emme jättäneet häntä huoneeseen yksin vaan laskimme sänkyyn ja koetimme saada tassutellen lähelle nukahtamista. Pyrimme ottamaan käden pois ennen nukahtamista, jotta hän oppisi nukahtamaan lopulta yksin. Jos Maiskis itki ja oli levoton, niin käytimme sylissä ja laskimme rauhoittumisen jälkeen takaisin sänkyyn. Tämä lähti aika nopeasti tuottamaan tulosta. Aluksi vain minä kelpasin, mutta viikon sinnikkään yrityksen jälkeen mieskin sai Maiskiksen unten maille. Alkuun Maiskis työnsi itseään pois mieheni sylistä, eikä rauhoittunut siihen. Kun tulin apuun jonkun ajan päästä, niin poika oli jo ihan valmis taintumaan. Naureskelimme, että leikimme hyvää ja pahaa vanhempaa.

Helmikuussa otimme seuraavan askeleen ja päätimme, että Maiskiksen unipaikka on vain oma sänky. Perhepeti on palvellut tarkoituksensa. Vaikka poika nukahti hyvin yöunille, niin hän heräsi yöllä vielä tosi usein. Unet olivat muutenkin levottomat. Toiveena oli, että oman sängyn rauha rauhoittaisi unia. Tämä osoittautuikin isommaksi nakiksi. Ajattelimme ensin, että imetän edelleen yöllä, jos Maiskis ei tunnu rauhoittuvan taputteluun tai syliin yöllä herätessään. Imetinkin pulskan viikon ajan istualleen sängyn reunalla. Se tainnutti kaverin hyvin. Kunnes tämä keino ei enää tepsinytkään! Tuntui, että yhtäkkiä Maiskikselle läheisyys oli tissiä tärkeämpää. Hän rauhoittui ihan yhtä hyvin syliinkin, joten päätimme jättää yöimetykset kokonaan pois.

Omaan sänkyyn siirto vähensi yöheräämiset kahteen kolmeen, mutta nukahtaminen uudelleen alkoi venyä. Kun tissikään ei enää tainnuttanut, niin huomasimme valvomamme pahimmillaan kaksi tuntia putkeen aamuyöstä, kun koetimme laittaa pientä unille. Syliin hän toki nukahti, mutta tavoitteena oli, että hän oppisi nukahtamaan omaan sänkyyn taputellen. Kannoimme pientä pari minuuttia ja sitten koetimme laskua omaan sänkyyn. Kun huuta taas alkoi, niin uudestaan syliin. Täytyy myöntää, että oli öitä jolloin lopulta luovutti ja antoi toisen nukahtaa syliin. Kun odotti tarpeeksi kauan, niin siirto sylistä sänkyyn onnistui. Oli jo niin poikki, että teki mitä vain, jotta pääsi itsekin nukkumaan. Tämä varmasti romutti unikoulua, mutta minkäs teet. Siltikin heräsimme aamulla jo viiden jälkeen, kun toinen ei enää suostunut unille. Tämä vaihe sotki myös esikoisen unia, joka koetti sinnikkäästi nukkua veljen huudoista huolimatta.

Levottomista öistä aiheutunut väsymys alkoi olla aika turruttavaa. Onneksi mieheni osallistui näihin heräämisiin! Muuten olisin jossain vaiheessa lyyhistynyt. Kaksinkin tilanne oli todella haastava. Molemmista huomasi unenpuutteen unohteluna, toiminnan hitautena ja turhana ärtyisyytenä. Kommunikointi kärsi, kun ei yksinkertaisesti jaksanut puhua toiselle. Yhteinen aika hävisi, kun illalla oli pakko mennä ysin jälkeen nukkumaan, että sai edes hetken unta ennen nukutusrumbaa. Parhaiten nukutut kaksi yötä Maiskiksella olivat helmikuun lopussa, kun hän sairasti vatsatautia! Vitsit, kun ekana yönä olin ihan onnessani, kun pientä ei ollut tarvinnut kuin vain peitellä kerran ennen neljää. Ja sitten sängystä kuului jotain outoa ääntä... 

Maaliskuun alussa vieraaksi tuli flunssa. Samaan aikaan Maiskikselle nousi kolme uutta hammasta. Puhalsimme pilliin ja otimme jäbän takaisin äidin kainaloon ja tissille. Tämäkään ei kuitenkaan tuonut lohtua pienelle. Maiskis heräili taas kymmenisen kertaa vieressä, konttaili ja oli levoton. Kuumeen ja flunssan parannuttua otimme viimeiset keinot käyttöön ja päätimme rajoittaa Maiskiksen päiväunet kolmeen tuntiin päivässä. Päiväuniajoiksi määrittelimme noin kello 9-11 ja 14-15. Kutiaviin ikeniin ostimme Aftamedia. Ja eikun kaveri omaan sänkyyn ja taputtelemaan. 

Onneksi unikoulu ei lähtenyt taas nollasta. Nukutus omaan sänkyyn alkoi olla tuttua. Aftamed tuntui vievän särkyä hampaista. Maiskis ei jyystänyt sormeaan juurikaan voiteen levittämisen jälkeen. Tärkein oli ehkä kuitenkin päiväunien rajoittaminen. Se tuntui oikeasti auttavan öihin! Tuntui tosi julmalta herättää toista kesken unien. Onneksi Maiskis harvoin itki sen vuoksi. Nökötti ja heräili rauhassa sylissä ja ilmoitti sitten nälästään.

Yöt alkoivat pikkuhiljaa rauhoittua. Ensin herättiin vain kerran, mutta valvottiin sitten se kaksi tuntia kello 3/4 eteenpäin. Maiskis ei kuitenkaan huutanut enää. Hän oli rauhallinen ja koetti nukahtaa, mutta unentulo vain kesti. Sitten yöt alkoivat mennä ehkä yhdellä peittelyllä ja aamuyöllä yhdellä kahdella syliinotolla ja käden pitämisellä päällä. Aamut alkoivat meillä edelleen varsin aikaisin. Olimme päättäneet, että ennen 5.30 ei herätä. Toiveissa oli päästä edes lähemmäs kuutta heräämisien kanssa. 

Pari viikkoa sitten oli Maiskiksen tulikoe, kun matkustimme päälle viikoksi Savoon perhekierrokselle. Paikan ja sängyn vaihto oli varsinkin ensimmäisenä yönä Maiskikselle outoa. Isikin puuttui osan aikaa. Osa öistä oli levottomampia. Väliin osui kuitenkin myös pari oikein hyvin nukuttua yötä. Jopa yksi yö, jolloin hän koisasi 21.30-06.00! Kotiin palattuamme yöt ovat menneet jo varsin hyvin. Alkuun Maiskis heräsi aamuyöstä kerran, pari ja nukahti yleensä puolessa tunnissa. Tällä viikolla on ollut öitä, jolloin Maiskis on herännyt pari-kolme kertaa, mutta nukahtanut parissa minuutissa. Joskus riittää tutin anto ja peittely. Joskus pitää käytää hetki sylissä. Aamuherätykset ovat nykyisin lähempänä seitsemää. Tänään nukuttiin jopa 7.10 saakka. Unikoulun suhteen alkaa pikkuhiljaa olla voittajafiilis!

Nyt tiedän varsin hyvin, millaista on olla isossa univajeessa. Pigelskin nukkui huonosti oman vauvavuotensa aikana, mutta en muista silloin olleeni ihan näin poikki. Pigelsin unikoulu onnistui pulskassa viikossa! Lähdimmekin unikouluun tähän peilaten ja oletimme sen olevan viikossa ohi. Ohhoh, pitäisi aina muistaa, että lapset ovat erilaisia!